Marjamäki: Tärkeintä on, että saimme palautetta

Jatkoajalla tullut voitto maistui Leijonaluotsi Lauri Marjamäelle, vaikka treenipelin tuloksella ei enää loppusummerin soitua merkitystä olekaan.

– Tärkein asia tässä pelissä oli se, että nyt saimme palautetta pelistä. Nyt meillä on paljon asioita, mitä työstää ja kehittää, Marjamäki sanoi.  

Yksi työstettävistä asioista on ylivoima. Suomi pääsi eilen seitsemän kertaa ylivoimalle, ja tuloksena oli vain yksi maali. Aleksander Barkov yllätti Tre Kronorin veräjälle vaihdetun Jhonas Enrothin toisessa erässä.

– Ylivoimapelissä on paljon tekemistä. En kuitenkaan ole yhtään huolissani, uskon ja tiedän, että se paraneekin, Marjamäki puntaroi.

Ennen World Cupin ensimmäistä ottelua ohjelmassa on vielä kaksi valmistavaa ottelua, uusinta Ruotsia vastaan lauantaina ja ensi viikon USA-kamppailu tiistaina Washingtonissa.

– Ei meidän pelaamisemme tarvitse vielä valmista ollakaan. Satsataan sinne syyskuun 18. päivään, Marjamäki muistutti.

Kamppailu oli sekä isäntä-Suomelle että Ruotsille kauden ensimmäinen. Leijonilla oli pohjilla kolme yhteistä jääharjoitusta, mutta ei ottelutuntumaa. Tästä syystä Marjamäki oli ennen ottelua mietteliäs.

– En oikein tiennyt, mitä odottaa, mutta tapa jolla joukkue tuli ensimmäiseen erään oli vakuuttava. Olimme aktiivisia, saimme paineistettua Ruotsin pakkeja, pääsimme maalipaikoille.Toinen erä olikin sitten vaikea: vaihtopenkki on kaukana. Jos et oikein pääse kiekkoon kiinni, olet vähän kuin välimaastossa koko ajan.

Suomen tilastoinnin mukaan laatuluokan maalipaikat menivät ottelussa tasan. Olli Määtän iskemä jatkoaikaosuma oli erikoinen: Leijonilla ei ollut ennen Aleksander Barkovin ja Jussi Jokisen pohjustamaa osumaa yhtään tekopaikkaa, Ruotsilla niitä oli kolme.

– Hävisimme jatkoajan alussa yhden aloituksen ja sitten emme tainneet koskea kiekkoon kolmeen minuuttiin. Sitten, kun koskimme, teimme maalin, Marjamäki virnisti.

Jatko-ohjelma ei sisällä ruuvin ylikireälle vääntämistä.

– Perjantaina meillä on myöhäinen tulo tänne hallille. En usko, että kaikki menevät jäälle, enemmän työstämme asioita alakerrassa ja matkustamme. Lauantaina sitten terävä treeni aamulla Göteborgissa ja illalla peli loppuunmyydyssä hallissa. Onhan se hienoa, niin kuin oli täälläkin yli 11000 katsojan edessä, Marjamäki kertoi.

Torstain ottelu oli Marjamäen ensimmäinen Leijonien päävalmentajana.

– Voitto Ruotsista, jolla on kivikova joukkue. Kyllä tästä varmasti mukava muisto jää.