Lynkkausvehkeet lukkojen taakse!

Vaikea startti. MM-debyyttinsä tehnyt Harri Säteri hermoili kenttäpelaajien tavoin. Kuva: HSP.

Vaikka Slovenia kuuluu edelleen kiekkokääpiöiden joukkoon, paljon ruoskittu Leijona-joukkue oli keskiviikkona yhdessä historiansa piinaavimmista paikoista.

Suoraan sanottuna Lauri Marjamäen luotsaamalle ryhmälle jäi vain yksi vaihtoehto.

Slovenia oli pakko lyödä.

Muuten olisi päässyt piru irti.

Suomi selviytyi kiirastulesta lukemin 5–2, mutta iltaa ei voi sanoa missään tapauksessa helpoksi.

Nyt jos koska vain tuloksella oli merkityksellä. Kukaan ei kysellyt tyylipisteiden perään, kuten Janne Ahosen hypyn ja Kiira Korven luistelun jälkeen.

Leijonat voivat hengittää taas vapautuneemmin, kun jo esiin kaivetut sapelit, hirttosilmukat ja giljotiinit oli kaivettu jo kellarista esiin.

Nyt kaikki lynkkausvehkeet on syytä palauttaa takaisin lukkojen taakse.

Valtava piina helpottui vasta päätöserän puolivälissä, kun Sebastian Aho ja Markus Hännikäinen upottivat kiekon Slovenian verkkoon reilun minuutin välein. Etenkin Ahon yksilösuoritus oli todella tärkeä.

Paikka oli todella paha Rok Ticarin ohjattua 2–2-tasoituksen Slovenian ainoasta ylivoimatilanteesta. Siinä vaiheessa rakenneltiin jo kauhutarinaa.

Onneksi se jäi pelkäksi rakenteluksi.

Vasta kolmenkympin korvilla maajoukkueeseen noussut Gasper Kroselj aiheutti Leijonille ison päänsäryn.

Kroselj koppasi peräti 44 torjuntaa ja piinasi suursuosikkia pitkään. Veskari tottui tiukkoihin paikkoihin viime kaudella Tukholman AIK:n Allsvenskan-joukkueessa.

Loppujen lopuksi myös Kroselj pehmeni. Hän olisi voinut pysäyttää sekä Ahon että Hännikäisen vedot.

Hännikäinen teki A-maajoukkueuransa ensimmäisen osuman. Samoin toisessa erässä onnistunut Mikko Rantanen.

SM-liigan maalitykki Veli-Matti Savinainen syttyi täyteen roihuun ampumalla Suomen ensimmäisen maalin ja pohjustamalla toisen.

Nyt Leijonat pääsevät vetämään happea lauantaihin asti. Seuraavana haasteena odottaa Norja.