Luulajan Petrell: Pelimme on ollut sekaisin

Luulajan suomalaishyökkääjä Lennart Petrell myöntää, että ruotsalaisjoukkueen peli on ollut sekaisin illan CHL-puolivälierän alla. 

- Meillä on ollut peli hieman sekaisin viime aikoina eikä voittoja ole hirveästi tullut. Nyt on kiva mahdollisuus CHL-pelissä palata taas voittojen tielle. Tietenkään lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset, mutta silti hyvillä fiiliksillä lähdemme Lukkoa vastaan, Petrell sanoi Ylelle.

Luulaja on pudonnut Ruotsin SHL:ssä kymmenenneksi. Kun joukkue viimeksi kohtasi puolivälierävastus Lukon alkulohkossa, ruotsalaiset johtivat kotimaan liigaansa. Petrell pitää hyvänä asiana, että joukkueet ovat kohdanneet jo tällä kaudella.

- Se on varmasti molemmille joukkueille etu, ettei aivan tuntemattomaan astuta. Me pyrimme valmistautumaan paremmin kuin Lukko. Raumalla on hieman pienempi kaukalo ja se muuttaa hieman peliä, ei paljon mutta joitain pikkujuttuja pitää tehdä eri lailla. Kaikki lähtee siitä, että oma pelaamisemme on tarvittavan hyvällä tasolla, Petrell mietti.

Lukon Jerry Ahtola uskoo tasaiseen ja kovavauhtiseen otteluun. Lukon otteluohjelma on ollut viime viikkoina tiivis ja CHL-ottelut lisäävät kuormaa entisestään. Ahtolaa se ei haittaa.

- Enää ei äijiä säästellä, Ahtola tiivisti Ylelle.

- Missään nimessä nämä ottelut eivät ole olleet pakkopullaa – varsinkin, kun on saanut pelata ulkomaalaisia joukkueita vastaan. Se tuo kivaa vaihtelua perusarkeen ja samalla näkee, millä tasolla muissa maissa pelataan.