Lukon toimitusjohtaja myöntää - "Virta on yksi vaihtoehto"

Pekka Virta ei piirrä enää ensi kaudella kuvioita KalPalle. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Liigan valmentajaruletti nytkähti yhden pykälän, kun JYP ilmoitti tiistaina, ettei se käytä päävalmentajansa Marko Virtasen optiota.

Asiasta kertoneen Keskisuomalaisen haastattelussa JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari kuitenkin sanoi, että Virtanen saattaa silti jatkaa jyväskyläläisten luotsina.

– Silti Virtanen on meille aito mahdollisuus, kun mietimme, kuka JYPiä luotsaa kaudella 2017–18, Holtari kommentoi.

– Tämä avaa sen, että meillä on tilaisuus katsoa, mikä on tilanne valmentajamarkkinoilla. Virtanen puolestaan voi tsekata, mikä on tilanne seuramarkkinoilla.

Jakkarat ovat kuitenkin vähissä liigavalmentajien tuolileikissä. Ilman valmentajaa ovat vain JYP ja Lukko, virallisesti toki myös TPS.

Käytännössä julkinen salaisuus kuitenkin on, että TPS pestaa valmentajakseen Kalle Kaskisen.

Ilman työpaikkaa ensi kaudeksi ovat Virtanen, KalPasta lähtevät Pekka Virta, TPS:stä poistuva Ari-Pekka Selin ja Lukon ruoriin kesken kauden tarttunut Kari Heikkilä.

Iltalehti vei omassa uutisessaan Seliniä JYPin ja Virtaa Lukon penkin taakse.

– Kyllähän huhuja on kaikenlaisia. Me emme ole vielä lopullista päätöstä tehneet, Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala kertoo.

Onko Pekka Virta ehdokas Lukon valmentajaksi?

– Hän on yksi vaihtoehto. Hän on hyvä valmentaja. Hän on antanut liigassa näytöt siitä, että hän saa joukkueen menestymään.

Oletteko neuvotelleet hänen kanssaan?

– En kommentoi, kenen kanssa olemme neuvotelleet. Muutaman valmentajan kanssa olemme jo neuvotelleet.

Oletteko neuvotelleet nykyisen valmentajanne Kari Heikkilän kanssa?

– Olemme neuvotelleet myös Kari Heikkilän kanssa.

Miksi ette ole tehneet sopimusta?

– Me haluamme katsoa, miten kausi menee. Varmaan hän haluaa myös katsoa. Ei sopimuksia tehdä niin, että vain toinen haluaa sitä.

Milloin valmentaja pitäisi olla pestattuna?

– Olisi hyvä, jos asia saataisiin mahdollisimman pian hoidettua maaliin asti. Vielä kuitenkin aprikoidaan.