Lukon toimitusjohtaja: Meillä on varaa vielä yhteen pelaajaan

Lukon toimitusjohtaja Timo Rajalan mukaan koko budjettia ei ole vielä käytetty. Kuva: arkisto/Pekka Lehmuskallio

Lukon jo ennestään ohueen keskushyökkääjäosastoon iski kolaus, kun kärkiketjujen rooliin hankittu Arttu Ilomäki loukkaantui loppuvuodeksi.

Kun ruotsalaisesta Joakim Hilldingistä ei ole ollut vakituikseksi kärkiketjujen pelaajaksi, niin Teemu Ramstedtin tulo osuu enemmän kuin sopivaan saumaan.

Lukon pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo kertoo, että Ramstedtin tilannetta seurattiin tarkkaan joitakin viikkoja. Keskushyökkääjä oli nimittäin sanonut, että tekee päätöksensä jääpallopelien jälkeen.

– Halusimme tämän päivän katsoa, kun oli selvää, että maanantaina se ratkaisu todennäköisesti tulee. Sen vuoksi emme lähteneet tekemään mitään ennen kuin tämä oli selvää, Vanhatalo sanoo.

Lukko oli jo aiemmin kertonut, että seuran budjetissa on tilaa yhdelle hankinnalle.

Toimitusjohtaja Timo Rajalan mukaan ranskalaispelaaja Damien Fleuryn sopimuksen purkaminen vapautti kirstun pohjalle lisää varaa.

– Käytännössä yhteen pelaajaan meillä on edelleen varaa, Rajala toteaa.

Vanhatalon mukaan pelaajahankinnassa onkin tavallaan ajettu viime ajat kahta hevosta, kun keskushyökkääjän lisäksi on metsästetty toistakin pelaajaa.

– Se voi tulla nopeastikin, tai sitten menee kuukausia. Kun löytyy sopiva, niin se otetaan.