Lukon peli täysin kuralla. KalPa leikitteli itsensä voittoon.

Alkaa sanat olla loppu miten kuvailisi Lukon tämän hetkistä pelaamista. Aneeminen, väsynyt, saamaton. Kaikki hyviä adjektiiveja, mutta siltikään ne eivät kuvasta koko karmeutta. Ässät takoi viimeksi Raumalla taululle lukemat 0-4. Nyt KalPa laittoi paremmaksi lukemin 0-5. Lukon peli on täydellisessä umpisolmussa. Edes Petri Vehaselle ei tartu koppi siihen malliin mihin on totuttu.

- Oltiin hyvin valmistauduttu. Toisessa erässä oltiin tehokkaita ja kolmannessa pelattiin hyvin johtoasemassa. Ansaittiin voitto, tiivisti pelin KalPan päävalmentaja Jari Laukkanen.

Avauserässä KalPa onnistui maalinteossa vain kertaalleen, mutta toisessa erässä ropisi niin, että heikompia hirvitti. Vehanen vaihdettiin kolmannen maalin jälkeen Simon Nielseniin, mutta tahti ei siitä parantunut yhtään. Päinvastoin heti ensimmäinen kuti upposi Nielsenin selän taakse. Huonoa tuuriakin oli matkassa, sillä kuopiolaisten seuraava eli viides osuma meni Jesse Virtasen takaliston kautta verkkoon.

Toisen erän jälkeen lukemat kirjoitettiin 0-5 ja peli oli sillä selvä. Nykypäivän SM-liigassa saa tapahtua todella paljon jos mielii tuollaisessa tilanteessa vielä taistella pisteistä.  Sitä ei voi sanoa, että Lukko olisi lopettanut yrittämisen päätöserässä, mutta kun KalPakin jaksoi vielä selkeästä johdosta huolimatta pelata laadukasta kiekkoa, niin Lukolle ei jäänyt mitään mahdollisuuksia.

- Aikamoinen deja vu tuli tuossa toisessa erässä viime pelistä. Tuntui, että KalPan piti vain laukoa maalia kohti, niin sinne meni. Ei meidän peli kestä tuollaista viimeistelyprosenttia, sanoi Risto Dufva.

Runkosarjaa on nyt viisi kierrosta jäljellä, mutta jos peli jatkuu samanlaisena, ei kevättä tarvitse kovin pitkään jatkaa. Pelaamisessa täytyy tapahtua täydellinen suunnanmuutos. Paikka kuuden sakkiin olisi edelleen mahdollinen, mutta tänään nähdyn perusteella tippuminen ulos kympin sakista ei olisi yllätys.

Illan erikoisuus

Kapasten perhe onnistui tekemään sellaisen tempun, mihin kukaan muu ei ole aiemmin pystynyt. Isä Sami ja poika Kasperi maalasivat samassa ottelussa.

Illan huuto

Raumam boja aloittivat kolmannessa erässä huudot: Taistele Lukko, herätys Lukko. Sen osuvampaa huutoa ei olisi enää voinut hihasta kaivaa.

Maalit:

0-1 Antti Kerälä (Jyri Junnila, Joonas Riekkinen)

0-2 Sami Kapanen AV

0-3 Jasse Ikonen SR (Kalle Kerman, Adam Mashur)

0-4 Kasperi Kapanen (Janne Kolehmainen)

0-5 Mikko Kukkonen (Petri Lammassaari, Jasse Ikonen)