Lukon Pekka Virta myöntää: "Tilanne on kieltämättä huolestuttava"

Raumalaisten lähtökohdat uuteen liigakauteen eivät ole parhaimmista päästä. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Rauman Lukon terveystilanne näyttää harjoitusotteluiden jälkeen murheelliselta: joukkueen riveistä oli keskiviikon Sport-ottelusta sivussa hyökkääjät Lauri Tukonen, Valentin Claireaux, Janne Keränen, Ville Vahalahti ja Peter Tiivola sekä puolustaja Jyri Marttinen. Ulkomaalaisvahvistus Damien Fleury saapuu Raumalle vasta viikonloppuna.

Sportia vastaan tuli lisää huonoja uutisia, kun Joakim Hilding jätti leikin kesken toisessa erässä. Lukon päävalmentaja Pekka Virta ei osannut arvioida, kuinka pahasta loukkaantumisesta on kyse

Virta näki, että Lukon viimeinen harjoitusottelu kaatui juurikin poissaoloihin.

– Se on kylmä fakta, että näin isot poissaolot vaikuttavat. Siihen on syynsä, miksi toisille pelaajille maksetaan enemmän palkkaa. Heidän vastuullaan on yleensä maalinteko- ja ylivoimapeli, Virta kertoi.

– Jokainen joukkue tarvitsee rakenteen. On kärkipelaajia, on luotettavia työmiehiä ja on nuoria sekä nälkäisiä pelaajia.

Tällä hetkellä Lukon terveiden pelaajien listalta löytyy lähinnä kahden viimeisen kategorian pelaajia.

– Tilanne on kieltämättä huolestuttava. Ei helpota nukkumista ainakaan.

Lukko saattaa saada runkosarja-avaukseen joitain pelaajia sairastuvalta.

– Joku saattaa palata, mutta eivät kaikki.

Virta ja Lukko eivät kuitenkaan suostu murehtimaan surkeaa tilannetta sen enempää. Useat kärkipelaajat eivät ole pelikuntoisia. Piste. Sen kanssa on pystyttävä elämään.

– On tässä nähty pahempiakin hetkiä. Jokaisella tarinalla on omat hyvät ja huonot hetkensä. Meidän täytyy pystyä elämään myös huonoissa hetkissä, joten nyt mietitään niitä asioita, joihin me pystymme vaikuttamaan, Virta linjasi loppuun.