Lukolle kitkerä tappio

Lukon ja Ässien välinen kamppailu sai todellisen trillerilopun. Lukko oli ottelussa johdossa vielä viisi minuuttia ennen loppua, mutta Ässät punnersi väkisin tasoihin. Patanuttujen voittomaalikaan ei ollut kaukana, sillä Ässät saivat päätöserän lopussa pelata 40 sekuntia kahden miehen ylivoimaa Olli Sipiläisen ja Aaron Gagnonin ottaessa jäähyn korkeasta mailasta. Ylivoima jatkui vielä jatkoajan puolelle, jonka aikana Eero Elo tinttasi illan toisen ja samalla lisäpisteen Ässille. Loppulukemat kirjoitettiin lopulta 2-3.

- Alettiin turvata maalin johtoa väärin tavoin ja Ässät tuli tasoihin. Lopussa oli huolimattomuutta ja molemmat jäähyt olivat mallia oho. Kysymys oli vain siitä saadaanko yhtään pistettä, mutta meiltä erinomainen taistelu ja saatiin edes piste, tiivisti Risto Dufva ottelun.

Ottelun alku olisi voinut olla sinikeltaisten kannalta vahvempikin. Elo iski ottelun avausmaalin jo vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen. Tätä ei jääty kuitenkaan kauaksi aikaa harmittelemaan, sillä Jesse Virtasen laukaus yllätti Juuso Riksmanin vain pari minuuttia myöhemmin.

Toinen erä oli Lukolta todella vahva. Aaron Gagnon onnistui maalinteossa erän puolivälissä. Voisi jopa sanoa, että olipa aikakin, sillä edellinen Gagnonin osuma on marraskuulta. Paikkoja oli useampaankin osumaan, mutta Ässät pelasi todella uhrautuvasti ja hyvätkin paikat valuivat hukkaan.

- Kyllä meitä nyt koetellaan. Kahden erän jälkeen oltiin erinomaisesti pelissä mukana ja oltaisiin voitu ratkaista tämä peli, manasi Dufva.

- Aika sitkeä nippu nuo pojat tuolla ovat. He haluavat nähdä mitä peli on 60:n minuutin jälkeen, tuumasi puolestaan Ässien valmentaja Pekka Rautakallio.

Lukko jatkaa pelejään vieraskiertueella. Lauantaina pelataan Jyväskylässä JYPin vieraana ja heti perään sunnuntaina kohdataan Espoossa Blues. Voittoja olisi napsittava, sillä tämän illan tappion jälkeen Lukko valahti pistepörssissä jo viidenneksi, toki vähemmän matseja pelanneena kuin edellä olevat joukkueet.

Illan hukkaaja

Kovin kauaa ei tarvitse miettiä kenellä oli riittävästi paikkoja ratkaista koko ottelu. Jerry Ahtola oli hyvässä maalipaikassa ainakin neljä kertaa, mutta kun ei uppoa, niin ei uppoa. Kohta pitää alkaa osua, jos mielii jatkaa ykkösylivoimassa. Tuskin siinä on lupaa tuhottomasti paikkoja hukata.

Illan numerot

200. paikallismatsi, voitot 92-90 Ässille. 800. matsi Ville Vahalahdelle. Aleksi Saarela täyttää 18 vuotta.

Lukon tähdet

*** Ville Vahalahti

** Henrik Forsberg

* Ryan Zapolski

Maalit:

0-1 Eero Elo (Valtteri Viljanen, Sami Lähteenmäki)

1-1 Jesse Virtanen (Henrik Forsberg, Henrik Koivisto)

2-1 Aaron Gagnon (Ville Vahalahti, Mikko Kousa)

2-2 Mika Niemi (Viljanen, Ville Uusitalo)

2-3 Elo YV (Niemi, Lähteenmäki)