Lukkokasvatti Kimmo Rintasesta Klotenin apuvalmentaja

Sveitsin liigassa pelaava Kloten tiedotti keskiviikkona nettisivuillaan, että lukkokasvatti Kimmo Rintasesta tulee Klotenin apuvalmentaja. Heikkojen peliesitysten seurauksena Felix Hollenstein korvaa sveitsiläisseuran päävalmentajana Tomas Tamfalin. Samassa rytäkässä Rintanen nimettiin apuvalmentajaksi.

Kloten odottaa Rintasen saapuvan ja tarttuvan toimeen perjantaina.

Rintanen pelasi Sveitsissä yhteensä 11 kautta. Niistä kymmenen hän edusti Klotenia, jossa nousi kannattajien suursuosikiksi. Rintanen pelasi Sveitsissä yhteensä 579 ottelua, joissa syntyi huikeat 644 pistettä.

Länsi-Suomi uutisoi viime viikolla Rintasen lopettavan peliuransa rannevamman takia.

- Jotain tässä täytyy alkaa tehdä. Ei sitä voi sairauslomalla loputtomiin olla, poikansa Jesperin joukkueessa apuvalmentajana TPS:n junioreissa toiminut Rintanen totesi tuolloin.

Nyt tekemistä riittää, sillä Kloten on valahtamassa vaisujen otteiden takia ulos NLA:n pudotuspeleistä. Se on viimeisellä play offeihin vievällä sijalla kahdeksan, ja eroa takana vaanivaan Bieliin on enää kaksi pistettä.