Lukko syttyi päätöserään

Lukko nappasi komean voiton Turun palloseurasta lukemin 2-1. Kaksi ensimmäistä erää eivät luvanneet paljoa, mutta kolmanteen erään Lukko tuli uudella raivolla ja teki tarvittavat maalit. Päätöserä oli muutenkin erikoinen, sillä sen aikana jaettiin kaikkiaan 39 minuuttia jäähyjä.

- Todella tärkeä voitto. Vastustajan maalivahti oli erinomainen, hyvistäkään paikoista ei saatu kiekkoa Lassilan taakse. Erikoiskiitos alivoimamiehille, kiitteli Dufva.

Kaksi ensimmäistä erää eivät raumalaisittain antaneet aihetta hurraa-huutoihin tai kärrynpyöriin. Peli oli todella tahmeaa ja TPS hallitsi peliä. Lukollakin oli omat paikkansa, mutta harvassa olivat todella vaaralliset tilanteet. Toisen erän puolivälissä TPS siirtyi johtoon, kun Ilkka Pikkaraisen nappisyöttö löysi maalin eteen liukuneen Elmeri Erosen.

- Yksi virhe. Pakki pelasi laiturin paikkaa ja peli oli 0-1. Hyvin joukkue kuitenkin keräsi itsensä, kertasi Dufva.

Päätöserään Lukko tuli täysin uudella sykkeellä. TPS joutui heti alkuun ottamaan jäähyn, jonka aikana Harri Tikkanen tinttasi ottelun tasoihin laadukkaalla viivakudilla. Vain pari minuuttia myöhemmin Lukko pääsi uudestaan ylivoimalle, jota ehti kulua ainoastaan kuusi sekuntia, kun Teemu Nurmi runttasi irtokiekon väkisin verkkoon. Maali oli Nurmelle ilmeisen helpottava, ainakin päätellen miehen villistä tuuletuksesta.

Loppuerässä ei sitten juuri tasakentällisin pelattu. Miehiä marssi jäähyaitioon vuorotellen ja kaiken kruunasi Janne Niskalan saama iso rangaistus korkeasta mailasta pari minuuttia ennen loppua. Ryan Lasch näytti loukkaavan tilanteessa itseään pahemminkin, mutta luisteli jo ylivoiman aikana kentälle. Maalia turkulaiset eivät kuitenkaan onnistuneet enää tekemään ja Lukko nappasi kolmen pisteen voiton pitkästä aikaa. Edellisestä oli aikaa seitsemän ottelua.

Lukon sijoitus sarjataulukossa ei parantunut voiton myötä, mutta siirtyi aivan KalPan ja JYPin kantapäille, joilla on otteluja enemmän pelattuna. Lukko kohtaa seuraavaksi Ässät kahdesti tammikuun tasauksessa. Ensin pelataan perjantaina Porissa ja heti perään lauantaina Raumalla.

Illan kaatuilija

Miten voi yksi mies olla katollaan niin usein, kuin TPS:n Ryan Lasch. Lasch oli jatkuvasti pötköllään jään pinnassa ja usein myös tuomarin käsi oli pystyssä tilanteen jälkeen. Kiviä taskuun, niin pysyy äijä tolpillaan.

Illan vaihto

Filip Riska pelasi kaksi ensimmäistä erää koko kasvot suojaavalla kypärällä. Liekö sitten häirinnyt pelaamista sen verran, että mies vaihtoi tavalliseen kypärään päätöserän ajaksi.

Lukon tähdet

*** Ryan Zapolski

** Filip Riska

* Olli Sipiläinen

Maalit

0-1 Elmeri Eronen (Ilkka Pikkarainen, Jakub Nakladal)

1-1 Harri Tikkanen YV

2-1 Teemu Nurmi YV (Janne Niskala, Aaron Gagnon)