Lukko menettää Johan Motinin

Johan Motin pelaa ensimmäistä kauttaan Suomessa. Kuva: Esa Urhonen

Johan Motin on ollut Lukolle tälle kaudelle erinomainen hankinta. Jykevä ruotsalaispuolustaja siirtyi raumalaisseuran takalinjoille Örebron SHL-joukkueesta.

Visiitti on jäämässä yhden kauden mittaiseksi.

Kiekkoareenan tietojen mukaan Lukko olisi halunnut pitää Motinin, mutta ei siinä onnistunut. Mies on päättänyt jatkaa uraansa muualla.

Lukon tämän kauden joukkueesta myös Peter Tiivola on tehnyt sopimuksen muualle.

Kiekkoareenan tietojen mukaan Lukko ei ole tarjoamassa sopimuksia Sebastian Ylöselle, Atte Mäkiselle tai Valentin Claireaux’lle.

Myös Toni Suurosen jatkaminen Raumalla näyttää epätodennäköiseltä. Suurosen sopimus umpeutuu keväällä, eikä uutta diiliä ole allekirjoitettu.

Kiekkoareenan tietojen mukaan ainakin KooKoo on ollut kiinnostunut pestaamaan fyysisen hyökkääjän ensi kauden ryhmäänsä.