Lukko edelläkävijänä - Raumalla voi pudotuspeleissä tilata ruokaa suoraan omalle istuimelleen

Ennakkotilausten ja istuimille tarjoilun avulla pyritään vähentämään ihmisten jonottamista hallilla. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Suomalaisissa yleisötapahtumissa ei ole aikaisemmin voinut tilata evästä suoraan omalle istumapaikalleen, mutta pian sekin on mahdollista, kun Rauman Lukko aloittaa yhteistyön espoolaisen startup-yritys Yonoton Oy:n kanssa.

Yhteistyön tiimoilta Kivikylän areenalla julkaistaan mobiilisovellus, jonka avulla katsojien jonottamisen määrää pyritään oleellisesti vähentämään. Sovelluksen käyttäjät voivat nimittäin tilata ruokaa, juomaa ja fanituotteita suoraan omalle istuimelleen tai vaihtoehtoisesti noudettavaksi jonottomalta pikakassalta. Myös ostosten maksaminen tapahtuu uudessa sovelluksessa.

- Olutta ei edelleenkään lainsäädännön vuoksi voi istumapaikalleen tilata, mutta sen tilaaminen pikakassalle onnistuu kyllä, Yonoton Oy:n toimitusjohtaja Teemu Karenius kertoo.

Palvelu lanseerataan Raumalla pudotuspelien aikana. Sen toimivuutta testataan Raumalla jo ennakkoon helmikuussa yhdessä Lukko-fanien kanssa.

- Meidän tavoitteemme on kehittää ottelutapahtumiamme kokonaisuutena jokaisella osa-alueella. Uudella palvelukonseptilla lisäämme asiakkaidemme vaivatonta ajanviettoa, mikä omalta osaltaan nostaa tapahtumien viihtyvyyttä, joka taas puolestaan on iso osa onnistunutta ottelutapahtumakokonaisuutta, Rauman Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala sanoo.

Helmikuun testijakson aikana yhteistyön toimivuutta voidaan hioa vielä käytännössä.

- Yleensä meiltä kysytään juuri sitä, miten tuotteiden toimittaminen katsomoon onnistuu. Tuotteet on pakattu niin hyvin, etteivät limsat läiky kenenkään syliin, vaikka parin ihmiset ohitse niitä pitäisi tilaajalle katsomossa ojentaa, Karenius kertoo.

- Pikakassatilauksen puolestaan voi tehdä vaikka kesken pelin, ja sovelluksesta voi koko ajan seurata, missä vaiheessa tilauksen valmistuminen on ja koska se on tiskiltä noudettavissa.

Ennalta hänen valistunut arvauksensa on, että katsomotilaukset ja tilaukset pikakassalle tulevat jakautumaan noin suhteessa 60-40.

- Tulevaisuudessa tavoitteenamme on kehittää palvelua niin, että lompakkoa ei välttämättä tarvitse ottaa peliin ollenkaan mukaan, vaan kaikki tapahtumaan liittyvät ostot ja hankinnat olisi mahdollista halutessaan hoitaa sovelluksen avulla.