Liigan ennätysmieheltä räväkkä paluu kaukaloon, tuhoisa laukaus teki heti tuhojaan – katso video

Pitkän poissaolon jälkeen tositoimiin palannut Pelicans-puolustaja Juha Leimu oli heti oma tuttu ja tehokas itsensä. Leimu teki tiistaina paluun kaukaloon lähes kolmen kuukauden tauon jälkeen ja oli heti iskussa. Leimu tälläsi KooKoota vastaan joukkueensa toisen osuman vajaan seitsemän minuutin pelin jälkeen.

Sitkeistä loukkaantumisista kärsineen 33-vuotiaan pakin kausi on ollut epäonnekas. Puolustaja on kärsinyt viime kauden tapaan vammoista ja kykeni pelaamaan syksyllä vain seitsemän peliä. Edellisen kerran Leimu oli lahtelaisten kokoonpanossa lokakuun 8. päivänä SaiPaa vastaan.

Viime kaudella Leimu laukoi itsensä myös Suomi-kiekon ennätyskirjoihin. Puolustaja murskasi vuosikymmeniä rikkomattomana pidetyn hattutemppuennätyksen. Leimu laukoi joulukuussa 2015 ylivoimalla kolme maalia 44 sekunnissa.

Edellinen ennätys, 50 sekuntia, oli TK-V:n Erkki Suokon nimissä. Hän hattutemppuili HIFK:n kustannuksella Tampereella 26.12.1961 pelatussa SM-sarjaottelussa.

Leimun koko viime kauden saldoksi muodostui hänen tähänastisen uransa ennätyslukemat. Leimu rohmusi 51 ottelussa 16+18=34 tehopistettä, oli joukkueensa tehokkain viimeistelijä ja pistekakkonen kauden kaikki 60 ottelua pelanneen Ryan Potulnyn (13+23=36) jälkeen.

Leimu oli luonnollisesti puolustajien ykkönen sekä maaleissa että pisteissä. Pakkien pistetilastossa Lukon Janne Niskala ylsi myös 34 pisteeseen (10+24), mutta Niskalan maalimäärä oli pakeista vasta kolmanneksi suurin. KooKoon Mikko Lehtonen latoi kiekon 12 kertaa vastustajan verkkoon.

Tällä kaudella pakkien pistekärkenä on Jukureiden Miika Koivisto 2+20 tehopisteellään, Puolustajista ahnain viimeistelijä on ollut TPS:n Ilkka Heikkinen, jolla oli ennen tiistain sarjakierrosta tilillään kahdeksan osumaa.