Lassi Lehtinen sai ensimmäisen voittonsa - "Pelasimme erittäin hyvin"

Maalivahti Lassi Lehtinen sai juhlia liigauransa ensimmäistä voittoa. Kuva: Juha Sinisalo

Uran ensimmäinen liigastartti ja kiekko verkkoon 48 sekunnin pelin jälkeen. Se ei varmasti ollut yhtälö, jota Lassi Lehtinen oli mielessään toivonut ennen Lukon ja Sportin perjantaista ottelua.

- Maailman huonoin alku. Hieno jalkaohjaus reidellä, Lukon valmentaja Pekka Virta tokaisi pelin jälkeen.

Osuman ohjasi Lukossakin urallaan pelannut Olavi Vauhkonen. 

Huono alku ei kuitenkaan tuhonnut Lukon iltaa. Raumalaiset kampesivat lopulta 3-2-voiton kotipelissään.

- Ihan hyvä fiilis. Voittopeli, ja pelasimme erittäin hyvin, kamppailussa 22 kertaa torjunut Lehtinen tiivisti.

- Lähtökohta ei ollut paras mahdollinen, kun takana oli kolme tappiota. Pelasimme kuitenkin erittäin hyvin emmekä esimerkiksi antaneet vastahyökkäyksiä.

Perjantain ottelu oli toisen polven raumalaiselle liigavahdille vasta uran toinen esiintyminen kotimaisilla pääsarjajäillä. Debyyttinsä hän teki viime kaudella, kun Kaapo Kähkönen teki tilaa Äijänsuolla pelatussa Jukurit-ottelussa.

Lehtiseltä kysyttiin pelin jälkeen, tuliko kokeneemmilta pelaajilta vinkkejä.

- Tämä on maalivahdin hommaa. Eivät ne tästä kauheasti tiedä, Lehtinen kuittasi.

Konsta Mesikämmen pelasi ensimmäiset minuuttinsa Lukon puolustuksessa. Kuva: Esa Urhonen

Ottelussa sai tulikasteensa myös toinen nuori pelaaja. Koska puolustajista Simo-Pekka Riikola ja Roni Sevänen eivät pystyneet pelaamaan, Konsta Mesikämmen sai pelivuoron Lukon alakerrassa.

Mesikämmen oli kerran aiemmin tällä kaudella Lukon paidan pukenut. Tuolloin mies ei kaukaloon asti päässyt, vaikka hänelle tilastoihin yksi jäähy kirjattiinkin.

Mesikämmen, 22, esiintyi kaukalossa niin räväkästi ja ennakkoluulottomasti, että lisäminuutteja sinikeltaisessa paidassa on varmasti luvassa.

- Tässä kirjoitetaan jälleen uudenlaista tarinaa. Tämä pakka on elänyt paljon, ja nyt on jälleen uuden ryhmäytymisen aika, Virta totesi.

- Jokainen tarina vaatii näitäkin vaiheita. Se on hyväksyttävää.

Tarina olisi ollut raumalaisittain kauniinpi, jos Markus Nenonen ei olisi pystynyt tasoittamaan ottelua 40 sekuntia ennen armahtavaa päätössummeria.

- Sitä ennen meillä olisi ollut mahdollisuus ratkaista tämä peli ylivoimalla. Mutta emme me etsi syyllisiä, Virta painotti. 

- Ei tässä auta kuin olla kärsivällinen. Joulupukkikaan ei ole vielä tullut. Mä lupaan, että peli paranee tästä.