Larmi aikoo ohittaa Saroksen

Emil Larmi on ottanut vakuuttavasti paikkansa HPK:n maalilta. Kuva: Antti Aimo-Koivisto

Kokenut kanadalaisvahti Nathan Lawson pestattiin HPK:n ykkösveskariksi, mutta mitä vielä.

Vasta 19-vuotias lupaus Emil Larmi on sysännyt Lawsonin vaihtopenkin päähän.

Larmi teki vahvaa jälkeä jo harjoitusotteluissa ja on jatkanut samaan malliin SM-liigassa. Kolmessa ensimmäisessä pelissä taakse on uponnut vain neljä kiekkoa. Niinpä tulokkaan torjuntaprosentti on komeasti 95,29.

Perjantai-ilta huipentui nollapeliin mestarisuosikki JYPiä vastaan.

– Tuntuu hyvältä. Tietynlainen virstanpylväs on saavutettu, Larmi maiskutteli.

Larmi haki toissa kesänä pelipaikkaa Pelicansin liigajoukkueesta, mutta osoite muuttui sarjan kynnyksellä Lahdesta Heinolaan. Peliittojen Mestis-joukkue sai hänestä kultakimpaleen. Ensi-ilta toi heti nollapelin Lempäälän Kisaa vastaan. siihen vaadittiin peräti 40 torjuntaa.

– Otin viime kaudella pari steppiä eteenpäin. Nyt on tarkoitus ottaa pari lisää. Kieltämättä puolentoista viime vuoden aikana on tapahtunut aika paljon, Larmi kuvaili.

Tämän jakson kruununa kiiltää viime talvena tullut nuorten maailmanmestaruus. Larmi pääsi kolmosveskariksi ikimuistoiseen MM-huipennukseen.

Hän tuli Hämeenlinnaan avoimin mielin.

– Ei ole päällimmäisenä mielessä, pelaanko minä vai pelaako Lawson. Tärkeintä on kehittyä joka päivä. Se on olennaisinta, koska tavoitteet ovat paljon korkeammalla kuin Lawsonin ohittamisessa, Larmi painotti.

Hyväksi mittariksi kelpaa HPK-fanien lempivahti Juuse Saros. Larmi pääsi harjoittelemaan kesällä NHL-paikkaa metsästävän hämeenlinnalaisveskarin kanssa. Saros kärkkyy tilaisuuttaan Milwaukee Admiralsin AHL-joukkueessa.

– Saros on aika kova kaveri. Sitä tasoa kohden tässä mennään – ja jossain vaiheessa ohi, Larmi täräytti.