Läpimurtokautta pelaava Meskanen: "Siitä olisin tehnyt akvaario päässäkin"

Ville Meskanen on ollut tutkaparinsa Eemeli Suomen kanssa Ilveksen alkukauden tehokkaimpia pelaajia. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Ville Meskanen on ollut tutkaparinsa Eemeli Suomen kanssa Ilveksen alkukauden tehokkaimpia pelaajia. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Kolme ottelua neljään päivään kuluvalla viikolla pelaava Ilves aloitti rupeamansa 5-2-voitolla Ässistä kotihallissaan Hakametsässä.

Ottelun tehopelaaja oli yhden maalin ja kaksi syöttöpistettä tilillensä saanut Ville Meskanen, jonka mailasta lähti ottelun voittomaaliksi jäänyt Ilveksen kolmas maali.

Edellisessä ottelussa lauantaina Lukkoa vastaan Ilveksen kohtaloksi koitui huono ensimmäinen erä. Nyt Ilves piti ottelun avaimia käsistään heti alusta alkaen.

- Nyt oltiin alusta asti valmiita. Oli tosi hyvä peli meiltä. Ihan muutamia huonoja pätkiä, mutta muuten oltiin koko ajan pelin päällä, Meskanen kommentoi.

- Vähän oli jäänyt itselleni ainakin hampaankoloon Lukko-pelistä, kun hukkasin paikkoja siinä, ja varmaan oli jäänyt muillekin. Haettiin sitten kasvojenpesua siihen, ja hyvin onnistuttiin.

Menee vaan takatolpalle niin se kiekko tulee Eemeliltä sinne kyllä.

Meskasen tekemä maali syntyi monivuotisen tutkaparin Eemeli Suomen nappisyötöstä takatolpalle. Viimeistely ei tällä kerralla ollut vaikeaa.

- Olisin akvaario päässäkin tehnyt siitä kyllä, Meskanen naurahti.

- Noita on C-junnuista asti tehty; menee vaan takatolpalle niin se kiekko tulee Eemeliltä sinne kyllä.

Meskanen pelasi edellisen ottelunsa "akvaario" eli kokokasvosuojus päässään. Tässä ottelussa kypärässä oli jälleen kiinni tavallinen visiiri. Henrik Tallinderin mailasta alkunsa saaneet silmäongelmat ovat siis nyt historiaa.

- Aamulla kävin silmälääkärissä, eikä siinä ollut enää mitään. Kaikki on nyt kunnossa.

Meskasen pistesaldo pelaamissaan yhdeksässä ottelussa on nyt 4+5. Enteileekö piste per peli -tahti lopullista läpimurtoa Liigan huipulle?

- Paha sanoa, kun ei ole tullut kymmentäkään peliä vielä täyteen. Mutta yritetään pitää taso samana, Meskanen päätti.