Lahtelaislegenda uransa alkuajoista: "Pelaaminen oli viimeisen sijan välttelyä"

Laitahyökkääjä Jesse Saarinen on matkalla kohti uransa kuudetta vähintään 30 tehopisteen liigakautta. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Pelicansiin seitsemän vuoden kierrokseltaan palannut lahtelaiskasvatti Jesse Saarinen, 32, kiittelee uransa varrelle osuneita valmentajia. Saarisen mukaan moni nuori pelaaja menisi piloille, jos valmentajat katsoivat eteensä vain lyhytjänteisesti viikon verran.

Jos sinun pitäisi esitellä itsesi täysin tuntemattomalle muutamalla sanalla, miten sen tekisit, Jesse Saarinen?

– Olen lahtelainen jääkiekkoa ammatikseen harjoittava ihmislapsi, Kasakkamäen kasvatti.

Onko 600 liigapeliä vähän vai paljon?

– Paljon, varmaankin siinä on keskimääräistä enemmän. Pidin joskus 500 ottelua aika mittava pätkänä. Sehän (600) olisi tämän hetken pelimäärällä kymmentä täyttä kautta ilman pelinkään poissaoloa. Vaatii aika paljon oikeita asioita tehdyksi.

Mistä 32-vuotiaana kolottaa eniten?

– Varmaan, hah, tasapuolisesti joka paikasta. Riippuu hetkestä. Välillä ei mistään. Kolmen pelin viikkoonkin mahtuu hetkiä, jolloin voi kävellä normaalisti, ei pakota alaselkää eikä polvia.

Kahdeksan viime kauden aikana olet edustanut kuutta seuraa. Ei ole tainnut muuttokuormien teko vielä kyllästyttää?

– Onko niitä niin paljon? Olen sellainen tyyppinä, että tykkään, jos tulee uutta eteen. Se virkistää. Olen nauttinut uusiin ihmisiin tutustumisesta. Olen saanut energiaa uusista ympäristöistä. Vaatiihan se uhrautumista. Sopimukset ovat menneet aina syksylle, kun olen ollut kolme kesää vapailla markkinoilla. Vähän tietoisestikin olen mennyt vasta syksyllä pelaamaan. Olen harjoitellut kesät Helsingissä. Siellä on ollut koossa hyvä porukka. Olen etsinyt uralle optimaalisinta pelipaikkaa.

Mikä lahtelaisessa jääkiekkoilussa on eri tavalla kuin ensimmäisten liigapeliesi aikaan 14 vuotta sitten?

– Vanhoja kuvia katsellessa muistaa, että silloin pelaaminen oli viimeisen sijan välttelyä. Nyt täällä on oikeasti kilpailukykyinen seura. Se näkyy nuorimmista juniorijoukkueista lähtien.

Miten Jesse Saarinen on nyt erilainen urheilija kuin junioriajan päättyessä?

– Varmasti paljonkin. Ymmärrän aika paljon kokonaisvaltaisemmin joukkuelajia, joukkueen merkitystä. Olen tietoisempi siitä, miten tätä lajia pitäisi pelata. Nuorena pelaaminen on itsensä etsimistä. Silloin vain pelailtiin. Muutosta on tapahtunut sekä henkisesti että fyysisesti.

Olet koonnut tällä kaudella 28 pelissä 7+17 tehopistettä. Joko sopimuksesi optiovuosi ensi kaudeksi on varmistettu?

– Hehheh, ei ole vielä. Keskitytään tähän kauteen ensin.

Tilastoissasi tuntuu olevan yksi tahra, yksi Mestiksen peli aikanaan. Mikäs juttu tämä oli?

– Alle 20-vuotiaiden maajoukkue pelasi Mestis-kiertuetta. Se oli 1984 syntyneiden ikäluokka varsinaisesti (Saarinen on syntynyt 1985). Hannu Aravirta oli silloin valmentaja. Pääsin pelaamaan yhtenä sunnuntaina Forssassa Palloseuraa vastaan. Sehän oli totta kai siistiä, koska sillä ikäluokalla oli kova joukkue. Taisivat saada kotikisoissa pronssia, vaikkei mitaleita ihan joka vuosi silloin tullut. Oisko voitettu peli 4–0, taisi joku (0+1) maalisyöttökin tulla. Silloinhan ei junioreita naapuriseuroissa Mestiksen otteluissa paljoa peluutettu. Mestiksen joukkueet olivat aika vahvoja nippuja, joita ei paljoa sekoitettu.

Kenet Pelicans kohtaa ensi kevään liigafinaaleissa?

– Kärpät!

Isoveljesi Jussi Saarinen, 34, pelasi 220 liigaottelua ja lopetti uransa vajaa vuosikymmen sitten Bluesissa. Mitä Jussi puuhaa nykyään?

– Jussi on tommosessa, voisiko sanoa kiinteistöbisneksessä mukana. Hän on pääkaupunkiseudulla, mutta tekee töitä myös muiden Pohjoismaiden pääkaupungeissa.

Pikkuveljesi Jere Saarinen, 28, näyttää pelanneen muutama vuosi sitten pari kautta Arabiemiraateissa. Kuka teistä olikaan lahjakkain?

– Heh. Varmaankin Jere, kun on päässyt tommoseen paikkaan pelaamaan. Välillä kuuntelin juttuja sieltä kateellisena. Hän oli siellä muutaman vuoden pelaajavalmentajana, ihan ammatikseen. Se on yksi esimerkki siitä, että lajin parissa voi saada hienoa kokemuksia muuallakin kuin liigatasolla.

Tuleeko sinusta valmentaja?

– Ei tule! Nyt en ainakaan näe, että olisin mitenkään sinne päin suuntautumassa. En koe semmoista paloa, vaikka varmaan olen paljon matkan varrella oppinut.