Kurosen maalitykki käynnistyy pekoniaamiaisella

Jos vastassa on ex-seura Ilves tai KooKoo tai takana pekoniaamiainen hotellissa, voi Mikael Kuroselta odottaa maalia. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Jos mittausaika alkaisi viime joulusta, olisi SaiPalla yllättävä maalitykki. Kolmosketjun laitahyökkääjä Mikael Kuronen, 24, on pommittanut joulusta jouluun 15 osumaa. Maalimäärän suhteellisuudesta kertoo se, että viisi vuotta sitten liigatasolla debytoineen Ilves-kasvatin runkosarjamaalien yhteismäärä viime jouluna oli vasta kahdeksan.

"Yleensähän tässä mennään puurolinjalla."

- Kun on saanut vastuuta, pitää tehoja näkyä valotaulullakin, Kuronen kuvailee.

Kuluvan kauden SaiPassa maaliverkkoa on Kurosta ahkerammin heiluttanut vain Curtis Hamilton, mutta hänen kymmenestä osumasta viimeisimmästä on aikaa kaksi kuukautta ja noin 50 laukausta.

Outo on tosin Kurosenkin saldo. Hän viimeisteli ensimmäisten viiden pelin aikana kolmesti, ex-seurojensa KooKoon ja Ilveksen ollessa vastassa. Marraskuun puolivälissä tili karttui peräkkäispeleissä kolmella ja joulukuun puolivälissä uudelleen peräkkäispeleissä kahdella osumalla. Ja missä!? Ensin Rauman ja Porin parin yön keikoilla ja uudelleen Oulun ja Vaasan kaukomatkalla.

- Taitaa hotellin pekoniaamiainen saada koneen käyntiin. Yleensähän tässä mennään puurolinjalla, Kuronen hymähtää.

Maalitykiksi Kurosta on liioiteltua nimittää. Millainen pelaaja olet?

- Olen kova luistelija ja energinen, mutta pystyn ratkaisuihin myös kiekon kanssa.

Kurosen perheen maalitykki on yhä Hannu-isä, joka voitti Suomen mestaruuden Ilveksen hyökkääjänä vuonna 1985 ja teki SM-liigan runkosarjassa 252 ottelussa 76 maalia. Mikael johtaa korkeintaan Ilvestä vastaan tehdyissä maaleissa. Nykyään Pohjois-Hervannan ala-asteella luokanopettajana työskentelevän Hannun, 52, pelit loppuivat jo 25-vuotiaana uran tehokkaimpaan kauteen HPK:ssa tehdyn 19 maalin myötä.

- Äitini Minnakin pelasi mimmeissä ja on isän lailla täysin Ilves. Sieltähän minäkin ponnistin, joten niitä kahta maalia en ole tuulettanut ollenkaan, Mikael myöntää.

Ex-seurojaan Kuronen on rokottanut kiitettävästi. KooKoota vastaan hän on tehnyt kaksi maalia sekä viime että tällä kaudella. Kuronen koukkasi yhden KooKoossa Mestiksessä (12+14) vietetyn kauden kautta Lappeenrantaan. Muistot Kouvolasta ovat yhä kirpeät.

- Päätös muuttaa omilleen oli jälkikäteen ajatellen napakymppi, vaikka nyt odotetaankin bonuskiistamme ratkaisua KooKoota vastaan hovioikeudesta. Keväällä tuli ilmoitus, että käsittelyn siellä on odotettavissa kestää kuudesta kuukaudesta jopa vuoteen.

Viittaus liittyy pelaajien sopimuksessa olleeseen liiganousun bonukseen, jossa pelaajayhdistyksen ajama kanne KooKoota vastaan oli voittoisa käräjäoikeudessa.

SaiPassa Kuronen ehti jo kotiutua Ville Kohon, 34, vetämän ketjun laidalle. Yli 700 liigaottelun konkarisentterin kausi on kuitenkin vasta käynnistymässä pitkän loukkaantumisen jäljiltä.

Ihan kaikki Ilveksen kannattajat eivät ole olleet tunnistaa Kurosta viime vuosina. Yli 50 juniorimaaottelun hyökkääjän kuva Jääkiekkokirjassa kertoo Ilveksessä vaikuttaneesta siloposkisesta nuorukaisesta, jonka korvatkin olivat vielä näkyvissä. Kisapuiston naisyleisö hurmaantuu, kun Kuronen sattuu kiehahtamaan maalinedusmyllerryksissä. Letti lepattaa komeasti, jos nyrkit heiluvat ilman kypärää.

- On tässä henkisesti ja fyysisestikin ihan eri mies kuin se Ilveksestä keväällä 2013 lähtenyt kaveri. Partakin on alkanut kasvaa. Jouluna taitaa äiti taas huomauttaa, että olisi syytä käydä siistiytymässä, Kuronen toteaa.

Kurosen sopimus SaiPassa päättyy kevääseen.

- SaiPalta on uusi tarjous sisällä. Neuvottelut ovat käynnissä, mutta kun pelit ovat tuntuneet kulkevan, olen halunnut rauhoittaa tilanteen, Kuronen kuvailee.

Näinköhän Kurosen Tampereen Holvastista hankkima kämppä sittenkään on pelkkä sijoitusasunto?