Kumpi vie pronssin, kestomenestyjä vai pettymyksen välttäjä?

HIFK:n Joonas Rask on – lähes – valmis pronssiotteluun. Varusteet vielä niskaan, niin ottelu voi alkaa. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto


Perjantai-illan pronssipelissä kohtaavat JYP ja HIFK kuuluvat nykymuotoisen SM-liigan jättiläisiin. JYP on sitä menestykseltään, HIFK resursseiltaan ja yleisöpotentiaaliltaan.

Keski-Suomen ylpeys JYP on jäänyt yhdeksän viime kauden aikana vain kerran neljän parhaan ulkopuolelle. Viime keväästä viime vuosikymmenelle ulottuva sarja on vaikuttava: 4, 3, 5, 3, 1, 4, 3, 1. 

Tänään tarjolla on kuudes mitali seurahistorian ensimmäisestä mestaruudesta eli keväästä 2009 alkaneen ajanjakson jatkoksi.

Vaikka Juha Junnon juuret ovatkin Oulussa, Kuopiossa ja opiskelukaupunki Raumalla, on pakko lainata emeritus-seurapomoa ja sanoa: Se on kova juttu, hei!

Illan isäntä JYP on tehnyt pakon edessä kokoonpanomuutoksen välierien seitsemännen otteluun verrattuna. Takalinjoilla Juuso Vainio pelaa kolmosparissa alle 18-vuotiaden MM-kisoissa puolustavan Urho Vaakanaisen tilalla. Juuso Pulli on mukana seitsemäntenä puolustajana.

Hyökkäyksessä Mikko Salmio tulee mukaan nelosketjuun ja korvaa Joel Sundin. Jussi Olkinuora pelaa JYPin maalilla.

Joonas Rask ja Juhamatti Aaltonen palaavat HIFK-hyökkäykseen. Rask ykkösketjun laidalla, Roope Hintzin ja Juuso Puustisen rinnalla.  

Aaltonen palaa kakkosketjun laidalle ja Arttu Luttinen kolmoseen. Juha Jääskä johtaa nelosketjua. HIFK:n puolustuksesta sivussa ovat Teemu Eronen sekä vastustajan Vaakanaisen tavoin U18 MM-kisoissa pelaava Miro Heiskanen. Oliwer Kaski ja Juuso Salmi täydentävät pakiston.

Kevin Lankinen torjuu HIFK-maalilla.

JYP

Jani Tuppurainen - Anssi Löfman - Michel Miklik; Sami Niku - Nolan Yonkman

Janne Kolehmainen - J-P Hytönen - Janne Tavi; Niklas Friman - Mikko Kuukka 

Joonas Nättinen - Antti Suomela - Robert Rooba; Mikko Kalteva -  Juuso Vainio

Mikko Salmio - Henri Kanninen - Tuomas Pihlman; Juuso Pulli (seitsemäs puolustaja)

Jussi Olkinuora (Pekka Tuokkola)

HIFK:

Juuso Puustinen - Roope Hintz - Joonas Rask; Saku Salmela - Matt Generous

Lennart Petrell - Corey Elkins - Juhamatti Aaltonen ; Joe Finley - Ryan O’Connor

Arttu Luttinen - Jarkko Malinen - Tomi Tuomisto; Daniel Grillfors . Oliwer Kask

Micke-Max Åsten - Juha Jääskä-  Kai Kantola; Juuso Salmi (seitsemäs puolustaja)

Kevin Lankinen (Niklas Bäckström)

Ennakkohaastattelussa oleva Antti Törmänen muokkasi jälleen kerran HIFK:n kokoonpanoa kovalla kädellä. Muutoksia edellisen ottelun kokoonpanoon on yli puoli tusinaa. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto