Kummola: Yksi vuosi todennäköisesti riittää

Kalervo Kummola kertoo jatkavansa Jääkiekkoliiton puheenjohtajana todennäköisesti enää vuoden.

– Kolmeksi vuodeksi minut valittiin, mutta olen ilmoittanut, että vuosi riittää, jos siihen mennessä löytyy uusi puheenjohtaja, hän sanoi, kun jatkovalinta oli ratkennut Jääkiekkoliiton liittovaltuuston äänestyksessä Helsingissä.

Kummola kertoi myös toiveistaan seuraajalleen.

– Lähinnä toivoisin hänen tulevan jääkiekon sisältä. Haitaksi ei olisi myöskään seuratyön tuntemus, Kummola sanoi.

68-vuotias Kummola peittosi liittovaltuuston äänestyksessä vastaehdokkaansa Mika Anttosen äärimmäisen niukasti äänin 15–14.

– Demokratia on puhunut. Meillä oli tiukka ja reilu kisa, Kummola kommentoi.

Anttonen kiisti, että tasaiseksi mennyt vaali kielisi hajaannuksesta liittovaltuuston sisällä.

Kalervo Kummola jatkaa Jääkiekkoliiton puheenjohtajana. Kuva: Roni Rekomaa.​
Kalervo Kummola jatkaa Jääkiekkoliiton puheenjohtajana. Kuva: Roni Rekomaa.​

– Henkilövaaleissa on aina kysymys henkilöistä. Strategia meillä on hyväksytty hyvin yksimielisesti. Sitä lähdemme koko porukalla viemään yhdessä eteenpäin, Anttonen sanoi mutta huomautti jäävänsä pois liiton hallituksesta erovuoron vuoksi.