Kuka ihme oli aikanaan Lukkoa vain viisi ottelua valmentanut Tony Ott? - "Se mieshän oli ihan bluffi"

Esko Sahlstedt toimi Lukon päävalmentaja yli 200 ottelua 1970- ja 1980-luvuilla.

Rauman Lukko vaihtoi viikko sitten maanantaina päävalmentajaa. Juha Vuori joutui lähtemään penkin takaa vain 22 liigaottelun jälkeen.

Jääkiekon pääsarjan liiga-aika alkoi reilut 31 vuotta sitten kaudella 1975-76. Kyseessä oli hieman tulkintatavasta riippuen kahdeksas kerta, kun Lukko vaihtaa liigahistoriassaan päävalmentajaansa.

Tulkinnanvarainen tapaus on kausi 1990–91, jolloin Ässistä potkut saanut raumalaislegenda Matti Keinonen tuli kyllä päävalmentajaksi, mutta myös alkukauden päävalmentaja Erkka Westerlund jatkoi valmennustiimissä Keinosen rinnalla. Lukon liigapaikka säilyi alavireisen kauden päätteeksi vasta liigakarsinnassa Kärppiä vastaan voitoin 3-1.

Esimerkiksi kaudella 1995-96 Lukon ei taas voi sanoa halunneen vaihtaa päävalmentajaansa, kun Pentti Matikainen korvasi Vaclav Sykoran. Uupunut Sykora vetäytyi itse, vaikka Lukko oli sarjassa kolmantena. Matikainen luotsasi lopulta yhden kaikkien aikojen raumalaisjoukkueista SM-pronssille.

Mystinen bisnesmies nimeltä Tony Ott

Peräti kahdesti Lukon vaihdettua päävalmentajaansa puikkoihin on noussut Esko Salhstedt. Kaudella 1976-77 Sahlstedt nousi apuvalmentajan paikalta vetovastuuseen ja divarikaudella 1983-84 hänet hälyytettiin ulkopuolelta apuun. ”Killeri” muisteli tapauksia Kiekkoareenalle.

- Itselleni molemmat olivat siitä hyviä tapauksia, ettei ollut mitään hävittävää. Kun tuolla tavalla tulee kesken kauden, niin vaikka menisi huonommin, ei varmaan heti kengitetä pois. Kaikki mitä tulee on plussaa, Sahlstedt naurahtaa.

- Minua helpotti sekin, että tunsin pelaajat ja tuttuun miljööseen oli helppo tulla, Lukkoa yhteensä yli 200 ottelua valmentanut Sahlstedt lisää.

Varsinkin kausi 1976-77 oli värikäs. Ennen Sahlstedtia Lukon päävalmentajina olivat ehtineet toimia Kai Rosvall ja mystinen Tony Ott. Jos Juha Vuoren pesti Lukon peräsimessä jäi lyhyeksi, niin Ott vasta visiitin tekikin.

Länsi-Suomen arkistojen mukaan hän luotsasi Lukkoa yhteensä viidessä ottelussa, joista tuli neljä tappiota. Kovin paljon enempää mustien aurinkolasien miehestä ei tiedä sen paremmin internetin ihmeellinen maailma kuin tuon ajan valmennustiimikään.

- Se mieshän oli ihan bluffi, Sahlstedt naurahtaa.

- Kun Ottilta kysyttiin Lukon luolassa, mikä hän on miehiä, hän sanoi, että bisnesmies. Ilmeisesti hän oli onnistunut jymäyttämään ihmisiä Turussakin.

Rosvallille ehdotettiin parin viikon taukoa

Alun perin kanadalainen oli haettu Turusta, Juhani "Juuso" Walhstenin suosituksesta, viidenneksi mieheksi valmennustiimiin, johon kuuluivat Rosvallin, Sahlstedtin ja Ottin lisäksi myös Teppo Rastio ja maalivahtivalmentaja Risto Kaitala. Sahlstedtin mukaan Rosvall sai tavallaan potkut, mutta tavallaan lähti kuitenkin itse.

- Valmentajat kutsuttiin Lukon luolaan palaveriin, jossa johto ilmoitti Rosvallille, että nyt olisi syytä pitää kahden viikon paussi. Rosvall vastasi, että jää kokonaan pois.

Puikkoihin nostettiin suustaan etevä Ott. Joukkueelle valkeni kuitenkin nopeasti, ettei mies tajunnut juuri mitään jääkiekosta. Joidenkin tarinoiden mukaan Ottin treeneissä vedettiin enemmän kuperkeikkoja kuin lauottiin kiekkoja.

- Hän piti harjoituksissa aina yhden osion, joka oli vähän sinne päin, että pelattiin Mustaa miestä. Kun mentiin pelaamaan, hän sanoi jonkun jutun ja sitten, että kerro Esko miten pelataan. Satuttiin yksi peli voittamaankin, Sahlstedt muistelee huvittuneena.

Ott teki Lukon vireestä omat johtopäätöksensä ja jätti vähin äänin Rauman taakseen.

- Yhtäkkiä se vaan häipyi ennen kuin sarja loppui, eikä ilmoittanut kenellekään mitään. Tällainen kun tapahtuisi nykyaikana, niin voisi olla aika iloisia juttuja lehdissä, Sahlstedt nauraa.

Kaudella oli lopulta iloinen loppukin. Lukko joutui kymmenen joukkueen sarjassa jumbo-FoPS:n kanssa neljän joukkueen liigakarsintaan, mutta säilytti paikkansa voittamalla karsintasarjan ennen Kärppiä. Sahlstedt jatkoi Lukon valmentajana seuraavat neljä kautta.

Uudella valmentajalla pitää olla virtaa

Parin välikauden jälkeen Sahlstedt hälyytettiin jälleen apuun kaudella 1983–84. Tuolloin ykkösdivariin pudonneen Lukon valmentajaksi oli tullut porilainen Esko Mäkelä, joka Sahlstedtin muistikuvien mukaan sai potkut joulun jälkeen. Lukko liiteli lopulta runkosarjan voittoon ja karsintojen kautta takaisin liigakartalle.

- Se oli aika tärkeä juttu. Ei olisi passannut jäädä moneksi vuodeksi kyntämään, tiedä missä Lukko olisi nyt, Sahlstedt muistelee.

Hänen mielestään kesken kauden puikkoihin astuvan valmentajan pitää olla täynnä virtaa, että joukkueen kurssi muuttuisi.

- Jonkun pitää sentään uskoa touhun paranemiseen. Kun sitten tulee pari kolme voittoa, niin virtaa tulee lisää ämpärikaupalla. Pelaajat ovat kyllä valmiita näyttämään, ettei vika huonoihin otteisiin ole ollut heissä, Sahlstedt näkee.

Muun muassa rohkeista maalivahdin poisottamisistaan tunnettu Sahlstedt, 71, toimi viimeisen kerran Lukon valmentajana kaudella 1985-86. Sen jälkeen hän halusi keskittyä siviilitöihinsä liikunnanopettajana.