Kovat nimet kieltäytyvät Leijona-paidasta yksi toisensa perään – tulosta tulee reserveilläkin!

Vaikka Suomen kärkipelaajat ovat suhtautuneet hämmästyttävän nuivasti Tanskan MM-turnaukseen, Leijona-paitaan löytyy riittävän tasokkaita kiekkoilijoita myös kakkoskorista.

Tämä todistettiin tällä viikolla kahdessa vierasmaaottelussa Latviaa vastaan. Suomi haki Riikasta vakuuttavat 3–0- ja 5–0-voitot kakkosnyrkillänsä.

Torstai-illan viimeistelijöinä olivat Matias Myttynen, Antti Suomela, Sakari Manninen, Manninen uudestaan ja Olli Palola.

Myttynen ja Suomela avasivat maalitilinsä A-maajoukkueessa.

Varmasti torjunut Eero Kilpeläinen piti maalinsa puhtaana edellisillan tavoin.

Viime kevään MM-turnauksessa väläytelleen Latvian piti olla sopiva mittari vielä pahasti rakennusvaiheessa olevalle Leijona-ryhmälle, mutta tiukan taistelun sijasta taululle lyötiin tylyt yhteislukemat 8–0.

Nämä tulokset vaientavat luonnostaan MM-kisoja edeltänyttä kieltäytymiskohua.

Viime viikkoina on vaahdottu MM-joukkueen yhteydessä paljon enemmän siitä, ketkä eivät lähde kisoihin kuin siitä ketkä lähtevät.

On kiistaton totuus, että kieltäytyjien joukko on poikkeuksellisen suuri. Tämä koskee sekä NHL- että KHL-kiekkoilijoita.

Niinpä MM-turnauksen jälkeen on syytä selvittää, mistä tämä johtuu.

Onko kyseessä pelkkä sattuma vai onko tämä seurausta tyytymättömyydestä valmennusjohdon toimintaan?

Joka tapauksessa poisjääntejä on tavallista enemmän.

Vapautuneista NHL-pelaajista jäävät varmuudella sivuun Aleksander Barkov (olkapäävamma), Esa Lindell (peukalovamma), Jussi Jokinen (perhesyyt), Kari Lehtonen (perhesyyt), Rasmus Ristolainen, Antti Raanta ja Markus Granlund.

KHL-miehistä jättävät MM-matkan väliin ainakin Mikko Koskinen, Oskar Osala ja Teemu Hartikainen. Sami Lepistön ja Joonas Kemppaisen vahvistus puuttuu vielä, mutta heidänkin tapauksessa kannattaa varautua negatiiviseen päätökseen.

Toistaiseksi Pohjois-Amerikasta on saatu vasta kaksi varmsaa nimeä – puolustaja Julius Honka (Dallas) ja AHL-pakki Ville Pokka (Rockford, Belleville).

Nyt katseet kääntyvät ensisijaisesti Carolinan Sebastian Ahoon ja Teuvo Teräväiseen. Heistä Leijonat saisivat huikean tutkaparin.

Leijonien MM-valmistautuminen jatkuu Tshekin EHT-turnauksessa. Se pelataan Pardubicessa 19.–22. huhtikuuta.

 

Rakennustyö on vielä pahasti kesken. Leijona-luotsi Lauri Marjamäki (oik.) keskustelee apuvoimiin kuuluvan Pekka Kangasalustan kanssa. Kuva: Jukka Rautio.

Leijonien kokoonpano:

Pekka Jormakka-Sakari Manninen-Olli Palola

Joonas Lehtivuori-Kristian Näkyvä

Veli-Matti Savinainen-Antti Suomela-Matias Myttynen

Urho Vaakanainen-Juuso Riikola

Eemeli Suomi-Sami Sandell-Ville Meskanen

Tommi Kivistö-Juuso Vainio

Jere Sallinen-Mika Niemi-Marko Anttila

Kasper Björkqvist

Eero Kilpeläinen (Emil Larmi)