"Kova hinku tähän hommaan"

Upean uran tehneellä Antti Miettisellä oli pelaajasopimus HPK:n kanssa vielä täksi kaudeksi, mutta se muuttui keväällä valmentajasopimukseksi hyvässä yhteisymmärryksessä.

– Ratkaisu ei ollut vammoista kiinni. Olisin pystynyt pelaamaan edelleen. Tuli kuitenkin kova hinku valmennushommaan, kun tilaisuus tarjoutui, Miettinen kuvaili.

Miettinen, 36, tuntee läheisesti HPK:n uuden päävalmentajan Antti Pennasen.

– Olemme jutelleet pelistä iät ja ajat. Huikea juttu, kun pääsin hyppäämään mukaan hänen johtamaansa valmennusryhmään. Siitä mahdollisuudesta ei voinut kieltäytyä.

HPK:n kasvatti näki pelaajaurallaan paljon. Laitahyökkääjä pääsi pelaamaan Dallasin, Minnesotan ja Winnipegin joukkueissa peräti 539 NHL:n runkosarjaottelua. Niissä syntyi 97+133=230 tehopistettä. Päälle tuli vielä 24 pudotuspeliä.

Sen jälkeen Miettinen piipahti vielä KHL:n, Sveitsin ja Saksan kaukaloissa, kunnes palasi viime kaudeksi Hämeenlinnaan.

Päälle tuli vielä 84 A-maaottelua. Leijona-jakso huipentui MM-hopeaan (2007), MM-pronssiin (2006) ja olympiapronssiin (2010).

– Vielä taannoin tuntui siltä, ettei valmentaminen ole minun juttuni. Kun aika kuluu, asiat muuttuvat usein. Valmentaminen alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän, Miettinen kertasi.

HPK-pesti on kolmen vuoden mittainen.

– Katsotaan, mihin suuntaan asiat lähtevät rullaamaan. Minulla on tietty sapluuna omassa mielessä, mutta en halua avata sitä sen tarkemmin tässä vaiheessa. Sen voin sanoa, että kiinnostunut on lisääntynyt koko ajan, Miettinen myönsi.

Peleissä Miettisen vastuulla on hyökkääjien peluuttaminen. Lisäksi hän huolehtii nuorten pelaajien kehittämisestä ekstraharjoituksissa ja tuo oman tietonsa valmennusryhmän käyttöön.

Hän on huomannut nopeasti, että valmentaminen vie enemmän aikaa ja energiaa kuin pelaaminen.

– Asiat pyörivät nyt enemmän mielessä kuin aiemmin. Pitää kuitenkin muistaa, että välillä on hyvä siirtää ajatuksia muualle. Sen jälkeen jaksaa taas paremmin, Miettinen painotti.