KooKoo teki pakkien pätkäpesteistä pitkät

Niko Tuhkanen pelasi viime kaudella seitsemän ottelua Tapparan liigamiehistössä ja 20 KooKoon mustaoransseissa väreissä. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Puolustajat Jyri Niemi, 27, ja Niko Tuhkanen, 29, jatkavat KooKoossa loppukauden.

Molemmat liittyivät syyskuussa KooKoon riveihin marraskuun maajoukkuetaukoon ulottuneilla sopimuksilla, mutta niitä jatkettiin nyt kevääseen saakka.

– Molemmat ovat kasvaneet tärkeäksi osaksi joukkuetta kaukalossa ja sen ulkopuolella. Valitettavasti Robin Jacobssonin toipuminen venyy pitkälle ensi vuoteen, joten tämä oli meille paras ja luontevin ratkaisu, summaa KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen seuransa tiedotteessa.

Niemi on pelannut kuluvalla kaudella 14 ottelua pistein 1+4. Plusmiinussaldo on nollilla. Tuhkanen on tehnyt 22 ottelussa tehot 0+7 ja kerännyt lukeman –3.