KooKoo kiinnitti Tuokkolan pidemmäksikin aikaa

Tuohon suuntaan, näyttää kaksi seuraavaa kautta KooKoossa käskyttävä Tuomas Tuokkola. Jari Kauppila ottaa ensi kaudella komentoonsa KooKoon A-nuoret. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

KooKoo vakuuttui marraskuussa valmentajakseen värvätyn Tuomas Tuokkolan, 41, työn jäljestä, joten jo tullessaan ensi kaudesta seuran kanssa sopinut Tuokkola kiinnitettiin KooKoon luotsiksi kevääseen 2019 asti.

"En kerro. Se on seuran asia tiedottaa."

- Olemme erittäin tyytyväisiä Tuomaksen Kouvolassa tekemään työhön. Oli luontevaa jatkaa sopimusta vuodella, jotta voimme rauhassa keskittyä työntekoon, kertoo KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen seuran tiedotteessa.

- Nythän työ lähtee käyntiin. Haluan urheilullisen joukkueen, joka pelaa aktiivista lätkää, paaluttaa Ylöjärven kodistaan ensimmäiseltä lomapäivältä lapsille ruokaa laittamasta tavoitettu Tuokkola.

Koska runkosarjan päätöskierros pelattiin maanantaina, on pelaajilla käytännössä viisi viikkoa aikaa lomailla ilman yhteisharjoituksia. Pelaajayhdistyksen ja SM-liigan sopimus takaa kauden loputtua pelaajille neljä täyttä lomaviikkoa ilman seuran harjoituksia.

Kuinka monta pelaajaa KooKoon nykyjoukkueesta jatkaa seurassa ensi kaudella, Tuomas Tuokkola?

- En kerro. Se on seuran asia tiedottaa.

Tuokkolan apuvalmentajista maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen jatkaa KooKoossa ensi vuoden sopimuksella. Apuvalmentajiksi tulevat kaksivuotisilla (1+1) sopimuksilla Kiekko-Vantaan tämän kauden Mestiksen valmentaja Simo Mälkiä, 33, ja KooKoon B-junioreita kaksi viime kautta valmentanut slovenialainen Lovro Bajc, 30.

Bajc pelasi juniorina Pelicansissa ja TuTossa sekä aikuiskiekkoa RoKissa. Hän palasi Suomeen valmennustöihin Peliittoihin toissa kaudeksi.

Tuokkola ei ihan vielä pääse kiekkoilun parista lomailemaan Lapin hangille.

- Kohta kuskataan poika Ilveksen harjoituksiin, Tuokkola hymähtää.

Lisää aiheesta