NÄKÖKULMA: Mitä tekemistä Tapparalla on Leijonien MM-kisailmeen kanssa?

Mitä paperille seuraavaksi kirjoitetaan? Suomi-kiekon seuraava iso agenda – päättyy MM-turnaus Kölnissä miten tahansa – on linjata Meidän Peli 2020-luvulle. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Kaksinkertainen maailmanmestarivalmentaja Jukka Jalonen esitti MTV:n studiossa yksinkertaisen kiekkokysymyksen.

Jalonen ihmetteli, miksi Leijonien viivelähdöistä on noussut "tietyissä medioissa" kova kritiikki. 

– Suomea on arvosteltu viivelähdöistä todella kovaa tietyissä medioissa. Tappara on Liigassa joukkue, joka lähtee eniten viivelähdöllä. Samat mediat kehuvat Tapparaa, vaikka se käyttää jopa enemmän viivelähtöjä kuin Suomi. Mutta koska Tappara on voittava joukkue ja se toi heille paremman tuloksen kun mitä Suomella on toistaiseksi näissä kisoissa ollut, niin ei se ketään haittaa, MM-lähetyksissä asiantuntijana työskentelevä Jalonen "näpäytti" MTV:llä

Koska Kiekkoareena ei kuulu Jalosen mainitsemiin "tiettyihin medioihin", tässä kirjoituksessa ei ole vähäisessäkään määrin kyse ah-aina-niin-muodikkaasta mielensäpahoittamisesta. 

Siksi Jalosen närkästyneistä sanoista kannattaa poimia oleellinen eli sanapari voittava joukkue. 

Muut sanat voi, kannattaa ja pitää jättää omaan arvoonsa. 

Jalonen ei joko tiedä, ole seurannut tai huomannut, miten paljon Tapparan trap-painotteinen pelitapa on saanut kritiikkiä. Tai ehkä Liigan yksityiskohtainen seuranta on jyvitetty KHL-seura Jokereissa apuvalmentaja Raimo Helmiselle, joka istui playoffien aikaan Hakametsässä seuraamassa jopa tamperelaisseurojen treenejä.

Meidän Pelin pääarkkitehteihin lukeutuvalle Jaloselle on täysin turhaa tai hyödytöntä lähteä opettamaan, mistä Suomi-kiekon 2010-luvun doktriinista on kyse. Hän voisi vaikka kirjoittaa aihepiiristä Menestyksen pelikirjan. Ja on itse asiassa sen kirjoittanutkin (Docendo 2012). Parisataa sivua sisältää paljon arvokkaampia ajatuksia kuin nykyinen myyntihinta (4,90 €) antaa ymmärtää.

Jalonen oli tunnetusti terävine kiekkoaivoineen viime vuosikymmenen lopulla Vierumäen viisastenkokouksessa ja Jääkiekkoliiton kammioissa luomamassa pelifilosofiaa, jolla on tullut mannaa ja menestystä. Jalosta ei voi syin surminkaan moittia teoreetikoksi, joka puhuu ja opettaa, mutta ei osaa toteuttaa. Kevään 2011 aikuisten MM-kulta ja 2016 nuorten maailmanmestaruus ovat briljantteja työnäytteitä. 

Mutta palataan yksinkertaiseen kiekkonäkemykseen. Sehän sisälsi väitteen siitä, etteivät Tapparan viivelähdöt haittaa ketään

Sori vaan, kyllä ne joskus haittaavat. Kirvesrinnoille on kuitenkin satanut kritiikkiä vähintäänkin riittävästi.

Tulosta ei – tietenkään – ole arvosteltu, mutta pelin viihdearvosta on Näsinneulan nurkilla puhuttu paljon. Jopa oranssihousujen omasta leiristä saa tarkemmin kaivamalla esiin äänenpainoja, joissa myönnetään, ettei "Suomen tiivein träppi" välttämättä ole se pelillinen myyntivaltti, jolla kenties joskus valmistuva uusi 13000 katsojan Areena täytetään 30 kertaa runkosarjassa.

Samalla esiin on noussut Tappara-leiriä laajempi keskustelu siitä, millainen pelitapa kehittää yksilöitä parhaiten. Ovatko SM-liigan ja kansainvälisen huippukiekon vaatimukset yhtenevät?

Kysymyksiä voisi paukuttaa kuin kiekkoa vanerilta: Miksi Liigan tähdistä on tullut (Sebastian Ahoa ja yhtä Turussa treenaavaa poikkeusta lukuun ottamatta) NHL:ssä ennemmin duunareita kuin pörssikuninkaita? Miksi maalivahti Pekka Rinne (0+3) on Stanley Cupin playoffeissa neljänneksi tehokkain pelaaja heti Olli Määtän, Artturi Lehkosen ja Jori Lehterän vanavedessä?

Miksi Stanley Cupin playoffeissa on 15 ruotsalaispelaajaa Suomen parhaan pistemiehen edellä? Mitä Ruotsissa tehdään paremmin kuin Suomessa? Niin... MIKSI? MITÄ?

Yhtälössä on monta muuttujaa, siksi asioiden yksinkertaistamisessa piilee aina väärinkäsityksen vaara. Yritetään silti.

Rautalankaversiossa menestyksen kaava on kuin kolmio. Ideaalitapauksessa siinä on kolme yhtä pitkää sivua: 1) tulos, 2) viihdyttävyys ja 3) pelaajien kehittäminen.

  • Tulos tarkoittaa viirejä hallin katossa (tai mestaruuksia Leijonamaajoukkueille).
  • Viihdyttävyys tarkoittaa seuratasolla jonoa lippuluukulle ja rahaa pankkiholviin.
  • Pelaajien kehittäminen tarkoittaa sekä viirejä, jonoa lippuluukulla ja fanituotekaupassa sekä rahaa, jota nykyaikana tulee seuroille myös NHL-kasvattajakorvauksista.

Mitä tekemistä tällä kaikella on keskenään? Ovatko Leijonien esitys MM-kisoissa ja Tapparan menestysdynastia jotenkin sukua toisilleen? Pitääkö kaikesta aina olla huolissaan? Tarvitseeko tästä nyt tehdä näin vaikeaa.

Neljä vastausta: Paljonkin. Ovat. Kyllä. Ei.

Ammattilaistason huippujääkiekko on siitä metka urheiluviihteen muoto, että tuloksen lisäksi siihen liittyy aina tapa, jolla tulokseen päädytään. Määränpään lisäksi matka merkitsee, niin kuin kiekkoväellä on tapana korostaa.

Viivelähdöistä, passiivisesta pelitavasta tai muista taktisista nyansseista voidaan puhua loputtomasti, mutta oleellista on nähdä ja ymmärtää ISO KUVA.

Mihin pelin evoluutio on menossa? Sotivatko joukkuepelin ja yksilöiden edut jotenkin ristiriidassa keskenään? Millaisia asioita ja ominaisuuksia menestys tulevaisuudessa vaatii?

Jääkiekkomaajoukkue on suomalaisen joukkueurheilun valovoimaisin majakka.  Siksi sen antama esimerkki siirtyy myös seuratasolle.

Sama koskee mestari-Tapparaa. Ylivoimaisella ykkösellä on sama valonkantajan rooli SM-liigassa. Menestyjä saa aina matkijoita. Niin se on aina ollut, ja niin pelin evoluutio tulee aina etenemään.

Ja se kiinnostavuus ei rajoitu ensi kauden Leijonien pelitapaan, vaan myös siihen, millaista jääkiekkoa tuplamestari Tappara tulee uusvanhan päävalmentajansa Jukka Rautakorven johdolla pelaamaan ja miten se vaikuttaa muihin liigaseuroihin.

Mitä seuraavaksi? Jussi Tapolan kolme kautta kirvesrintojen vetovastuussa tuottivat kaksi kultaa ja yhden hopean. Monipolvisessa keskustelussa on esitetty valistuneita näkemyksiä siitä, millaisella pelitavalla Tapparan valta-asemaa voisi horjuttaa. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto


Suomi-kiekon 2010-luvun menestyksekäs opinkappale tunnetaan nimellä Meidän Peli. Seuraavaksi pitäisi tietää – tai peräti yhteisessä viisastenkokouksessa päättää – millaisilla painotuksilla Meidän Peli päivitetään 2020-luvun huippukiekkoilun vaatimustasolle.

Nimi voi olla vanha tai uusi, se on sivuseikka. Sisältö ratkaisee.

Jos iso linjanvetokeskustelu ja kokoontuminen järjestettäisiin, samalla lajiväki pääsisi käymään läpi sen, miten kenttä on kestänyt sen, että on menty yksilö edellä. Vai onko se kestänyt sitä ollenkaan?

Kysymys on perusteltu, kun tiedetään, miten runsain määrin ne paljon puhutut yksilöt tekevät ratkaisuja, joissa pelaajan omat ratkaisut ja valinnat ajavat joukkueiden edelle.

Tällä menolla yksilöstä on tulossa joukkuetta isompi yksikkö. Se on individualistisen ajan trendi koko yhteiskunnassa, mutta... sen sijaan että Suomi-kiekossa sorruttaisiin valittamiseen ja nieltäisiin nykyaikaa kuin pahanmakuista lääkettä on mahdollista myös itse vaikuttaa asioihin.

Leijonien päävalmentajan Lauri Marjamäen mielestä aika on kypsä Suomi-kiekon isolle linjanvetokeskustelulle. Siksi koko kiekkokausi 2016–17 on osattava laittaa mittasuhteisiinsa. Pariisissa ja Kölnissä nähty on osatotuus, World Cupin karilleajo toinen totuus, NHL:n pudotuspelit kolmas ja kaikki muu neljäs.

Siihen muuhun kuuluvat "juniorikiekon sarjajärjestelmät", Pohjois-Amerikan valtava imuvoima, maajoukkueen heikentynyt vetovoima ja pelaajakehitykseen vaikuttavat valmennuspainotukset.

Siksi ei ole yhdentekevää, millainen kiekkovalo Suomen kaukalot seuraavaksi valaisee.

Majakoiden valon pitää loistaa kauas.

Lisää aiheesta