Kommentti: Inasen uutta ja erikoista MM-meininkiä

MM-kisojen toinen päänäyttämö, Herningin Jyske Bank Boxen, saa MM-kisoihin uuden "eteisen". Etualalla näkyvään valkoinen laajennusosa rakennetaan, jotta kisayleisöllä olisi mahdollisimman prameat puitteet. Kuva: JP Mikola

Tanskalainen Herning on todellinen kiekkokaupunki.

Sinikeltaisissa väreissä pelaava Blue Fox (entinen Herning IK) on voittanut maan mestaruuden peräti 16 kertaa, ja menestys näkyy kotihallin kaikissa kolkissa. Ei ihme, että viirien varjossa olo tuntuu kotoisalta kuin Hakametsässä.

Kevään kiekkokarnevaalia ei kuitenkaan pelata Mestis-tyyppisessä jäähallissa, vaan lähes 10 000 kiekkokatsojaa vetävässä monitoimiareenassa. Siinä roolissa Jyske Bank Boxen –niminen mega-areena on yhtä tuore kuin JYPin viime perjantainen miehistö HIFK:ta vastaan.

Kuulostaa erikoiselta, että areenassa on järjestetty uinnin EM-kisat, mutta ei pelattu lätkää.

Tanskalaiset kisajärjestäjät esittelivät kevään MM-maisemia myös lintuperspektiivistä.

Kahdeksan vuoden ikäiseen monitoimiareenaan on koottu kaukalo ja tehty jää vasta yhden ainoan kerran. Tammikuinen Tanskan Cupin final four –huipentuma oli kenraaliharjoitus kevään MM-turnaukselle.

Sen sijaan joukkueiden tilat testataan ensimmäistä kertaa vasta toukokuussa. On mielenkiintoista nähdä – tai lähinnä kuulla – mitä mieltä pelaajat ja valmentajat ovat systeemistä, missä joukkueiden varsinainen pukuhuone on parin-kolmensadan metrin päässä viereisessä messuhallissa, ja otteluaikaisena tyyssijana toimii kahdesta pienemmästä pukukopista yhdistetty ahdas tila.

Tällaisiin jättikokoisiin messuhalleinin järjestetään väliaikaiset tilat niin kisaturistien majoitusta, kuin vapaa-aikaa varten. Myös joukkueille rakennetaan kisojen ajaksi tilapäiset pukukopit, jotka puretaan MM-turnauksen jälkeen pois. Kuva: JP Mikola

Tilat suihkuineen ovat toki uudenkarheat ja siistit, eikä wc:ssäkään tarvitse käydä missään bajamajassa.

No,jos areena on kelvannut Lady Gagalle ja Venus Williamsille, eivätköhän monenmoisiin homeluoliin tottuneet kiekkoilijat pärjää niillä nurkilla pari viikkoa.

Katsojien osalta puitteet ovat majoitusjärjestelyjen osalta eksoottiset, mutta itse otteluissa komeat.
Kisaisäntien asenteessakaan ei ole moittimista. Kaupungin esittely helikopterilla kertoo siitä, että tanskalaisten vieraanvaraisuus on huippuluokkaa.