Koivisto ja Vahalahti laukoivat Lukon finaaliin

Peliraportti HIFK–Lukko 0–0, Lukko voittomaalikisasta finaaliin 2–1

1.erä: Pitsiturnauksen ensimmäinen välieräottelu keskeytettiin jo ensimmäisessä erässä kertaalleen, kun askissa alkoi olla sumua niin, että kaukalo oli kuin mökkiranta aamu-usvassa. Tuomaristo määräsi joukkueet rusettiluistelemaan kaukaloon siksi aikaa, että näkyvyys palautui.
Lukko oli sitä ennen ehtinyt karata Janne Väyrysen maalilla 1–0-johtoon. Pohjustuksen osumaan teki pakkipari Steven Seigo–Janne Niskala.
HIFK:n tasoituksen värkkäsi Henri Tamminen (Panu Mieho–Saku Salmela).

2.erä: Kakkoserän ensimmäinen sumunhälvennystauko nähtiin neljän ja puolen minuutin pelaamisen jälkeen. Pieni paussi, ja joukkueet jatkoivat jopa entistä fyysisemmällä otteella. Liekö pontimena pelipäivän pituus vai asetelemien haku sarjakautta ajatellen, mutta miestä ajettiin ja äijää otettiin vailla tunnontuskia. Erää ei silti sovi moittia epäsiistiksi, parempi kehua fyysiseksi.
HIFK:n jäähyjen myötä ote siirtyi Lukolle. Osumia Miihkali Teppo ja Micke-Max Åstenin rangaistusten aikana ei silti nähty.

Ratkaisu: Kun varsinainen kahden minierän peliaika päättyi 1–1, ratkaisu haettiin jälleen kerran voittolaukauksilla.
Lukon maalilla Kaapo Kähkönen joutui antautumaan Saku Salmelan rannevedon edessä, kiekko painui . Aaron Gagnon haki runollista ratkaisua, mutta kiskaisi lämärillä päätypleksiin.
HIFK:n Henri Tamminen ei onnistunut ohittamaan Kähköstä, ja Lukon Toni Koivisto toi ”rankkarit” tasoihin: 1–1-osuma syntyi rautaisella rannevedolla jäätä nuoleskellen NHL-konkari Niklas Bäckströmin patjojen välistä.
Kähkönen antoi edun peittämällä Robert Leinon harhautusyrityksen, ja Ville Vahalahti vei Lukon viidennen kerran peräkkäin Pitsiturnauksen finaaliin kiskaisemalla kiekon Koiviston tavoin  Bäckströmin längistä verkkoon.

Kommentti: ”Keksin Pitsiturnaukselle uuden nimen. Ristin tämän Suomen Spengler Cupiksi”, väritti Lennart Petrell, joka palasi HIFK-paitaan viiden ulkomailla pelatun kauden jälkeen. Väliin tosin mahtui työsulkukausi 2012–13, jolloin ”Lennu” pelasi punaisissa lähes yhtä monta ottelua
Sveitsissä pelattavan Spengler Cupin erikoisuus on Davosin jäähalli, minne isoista ikkunoista paistava alppiaurinko luo oman erikoisen tunnelmansa.

OHO: Pelissä nähtiin kaksi sumua hälventävää rusettiluistelutaukoa.