Kirvesrintojen kassakaapista paljastui odotettu sentterinimi

Paluumuuttaja Jarkko Malisen pelaajasopimus on ollut julkisena salaisuutena jo pitkään. Hakametsän nurkilla on puhuttu mystisesti, että kirvesrintojen kassakaapissa on yhden keskushyökkääjän sopimus valmiina. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Keskushyökkääjä Jarkko Malinen palaa Tapparaan, aivan kuten Kiekkoareena jo huhtikuussa uutisoi.

Tappara tiedotti 30-vuotiaan Malisen come backista Suomi–USA-ottelun erätauolla. Malinen pelasi kirvesrinnoissa kolme kautta 2012–2015 ja on sen jälkeen ollut kolme kautta muualla jakaen tuon ajan KooKoon ja HIFK:n välillä.

Viime kaudella hän teki HIFK-paidassa runkosarjassa tehot 12+20=32 ja playoffeissa 3+7=10. Malisen sopimus Tapparaan on kolmevuotinen.

Uutena hyökkääjänä Tapparan riveihin liittyy 19-vuotias Sami Moilanen, joka palaa Suomeen kahden Kanadan juniorisarjassa WHL:ssä vietetyn kauden jälkeen.

Kuluneella kaudella hän teki 50 ottelussa 22 maalia ja syötti 23. Hän oli mukana myös alle 20-vuotiaiden MM-leirityksessä, mutta putosi joukkueesta viimeisten joukossa. Moilanen on alunperin pääkaupunkiseudulta ja pelasi Jokerien junioreissa ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään. Sopimus Tapparan kanssa on 2+1 -mallinen.