Kilpailukykyinen vähemmällä rahallakin

Lukon ensi kauden joukkue kootaan 2,7 miljoonalla eurolla. Kuva: Pekka Lehmuskallio.​
Lukon ensi kauden joukkue kootaan 2,7 miljoonalla eurolla. Kuva: Pekka Lehmuskallio.​

Lukko oli yksi päättyneen liigakauden yleisökilpailun voittajista. Raumalaisjoukkue pystyi houkuttelemaan kotihalliinsa keskimäärin 3 806 katsojaa, mikä tarkoitti yleisötavoitteen jäämistä vain 44 katsojan päähän.

Luku oli tavoitteisiin suhteutettuna sarjan toiseksi paras. Tavoitteensa pystyi ylittämään vain Vaasan Sport, sillä nousijajoukkueen pelejä seurasi keskimäärin yhdeksän katsojaa enemmän kuin seura oli laskenut.

Kokonaisuutena yleisömäärät rohmahtivat. Kaikki aiemminkin liigassa pelanneet jäivät tavoitteistaan.

– On jännä juttu, että liigan yleisömäärät tippuivat joka paikassa paitsi meillä. Tässä näkyy kiekkokulttuurin syvyys. Ihmiset eivät hylänneet meitä tässä yleistaloustilanteessa, Lukon valmentaja Risto Dufva kiittelee.

– Me saimme kyllä siitä voimaa urheiluun. Tämä on kaksikomponenttituote. Tarinassa on monta osaa.

Taloudellisesti kausi oli muutenkin onnistunut. Siitä huolimatta Lukko leikkaa pelaajabudjettiaan 100 000 eurolla. Ensi kauden joukkueen rakentamiseen on varattu 2,7 miljoonaa euroa.

Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala kertoo, että seura varautuu tulojen putoamiseen. Hän aavistaa näin olevan käymässä.

– Katsojapuoli on riski, ja yhteistyökumppanipuoli on toinen riski, hän kertoo.

– Sata tonnia menee siinä äkkiä. Jos katsojamäärä putoaa 50 henkeä, se tarkoittaa tonnia peliä kohti. Koko kauden mittakaavassa se on 30 000 euroa.

Rajalan mukaan on mahdollista, että pelaajabudjettia kasvatetaan vielä. Se vaatisi hyvää myyntiä kesällä ja alkusyksystä.

– Talous ohjaa kaikkea.

Lukko ei suinkaan ole ainut, joka on leikkaamassa pelaajakulujaan. Liigan yhteenlaskettu pelaajabudjettien leikkaus on peräti kaksi miljoonaa euroa.

Isoimman luvun lyö pöytään Espoon Blues, joka halventaa joukkuettaan puolella miljoonalla eurolla.

Blues oli rakentanut pelaajabudjettinsa 5 000 katsojan mukaan. Todellisuudessa espoolaisten matseissa kävi yli tuhat katsojaa vähemmän.

Turun Palloseura taas teki viime kaudesta hurjan kahden miljoonan euron tappion. Se pakottaa turkulaiset kulukuurille.

– Meidän kilpailukykymme pitäisi olla entistä parempi, sillä muut seurat pudottavat vielä meitä enemmän, Rajala laskee.

Lukko pyrkii minimoimaan riskejä KeuPan kanssa tekemällään yhteistyösopimuksella. KeuPan pelaajat toimivat Lukon reservinä, ja lisäksi seurat hankkivat viisi yhteistä pelaajaa.

Lukko maksaa myös osan viisikon palkoista. Summat on sisällytetty Lukon pelaajabudjettiin.

– Pitää muistaa, että ei ole kauden onnistumisen kannalta oleellista, käytetäänkö joukkueeseen 2,6 tai 2,8 miljoonaa. Se ei ole se juttu, sillä voidaan puhua vain yhdestä pelaajasta, joka saattaa loukkaantua viiden pelin jälkeen, Rajala huomauttaa.

Päättyneellä kaudella Lukkoa suuremman pelaajabudjetin ilmoittivat vain Kärpät ja HIFK. 

– Oleellista on se, että löydetään oikeat pelaajat.