Kiinnostaisiko palata Lukkoon, Tuomas Tarkki?

Tuomas Tarkki on pelannut ammattilaisurallaan Pohjois-Amerikassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Kotimaisessa Liigassa JYPiä edustava maalivahti torjuu seitsemättä kauttaan.

34-vuotias raumalainen ei ole kuitenkaan edustanut aikuisurallaan kasvattajaseuraansa Lukkoa. Tarkki lähti aikanaan Lukon A-nuorista Pohjois-Amerikan yliopistosarjoihin.

Helsingin Sanomat kysyi Tarkilta, kiinnostaisiko häntä palata synnynkaupunkiinsa Raumalle.

Pelasin siellä kaikki juniorivuodet. Tunnen hallin ja Jarmo Myllyksen kaltaisen Lukko-idolin. Maalivahdin paikkoja ei ole kenttäpelaajiin verrattuna paljon. Olen nauttinut vuosista JYPissä, Tarkki vastasi.

- Minun on aina ollut vaikea nähdä yhtä kautta pitemmälle, hän lisäsi.

Pysyvästi Tarkki ei ainakaan ole Raumalle palaamassa, sillä hän aikoo asettua perheensä kanssa uran jälkeen Ouluun. Perheelle on remontoitu jo taloa Saija-vaimon synnyinseudulle. Perheen kolmivuotias poika on saamassa seuraa, sillä tuloillaan olevan toisen lapsen laskettu aika on uudenvuodenaattona.

Tiistaina Tuomas Tarkki piipahtaa Raumalla työn merkeissä, kun Lukko kohtaa liigaottelussa JYPin.