Kiekkoilija on poikkeuksellisen riippuvainen ketjukavereistaan – Tero Tiitu analysoi joukkuelajien tiimityön menestystekijät

Naarasleijonakin saalistaa tehokkaimmin tiiminä. Kiekkokuvat: Jukka Rautio/Europhoto, leijonakuva: Pixabay.com/Creative Commons -lisenssi.

Jalkapalloseura Liverpoolin ihokarvat pystyyn nostavan tunnuskappaleen mukaan et kävele koskaan yksin, ”You'll Never Walk Alone”. Lause viittaa pikemminkin yhteisöllisyyteen, mutta sisältö pätee myös peliin: yksin ei pärjää, ei sitten millään.

Itse asiassa yksin kulkemisen toivottomuus pätee vielä paremmin jääkiekkoon kuin jalkapalloon, sillä se on poikkeuksellisen korkean keskinäisen riippuvuuden laji. Pienen keskinäisen riippuvuuden lajit vaativat vain vähän jäsenten välistä vuorovaikutusta, kun puolestaan korkean keskinäisen riippuvuuden lajit edellyttävät kaikilta jatkuvaa, samanaikaista ja tiivistä yhteistyötä.

Jääkiekossa täytyy reagoida, ennakoida ja lukea toisten liikkeitä. Lätkässä kaikki puolustavat ja hyökkäävät, ja pelissä tapahtuu paljon ennakoimattomia asioita.

Tero Tiitu, salibandyn kolminkertainen maailmanmestari ja kuusinkertainen suomenmestari, on analysoinut diplomityössään korkean keskinäisen riippuvuuden lajien menestyksekästä tiimityötä. Hänen mukaansa jääkiekossa yhteistyön laadulla on ratkaisevasti merkitystä pelissä suoriutumisen ja lopputuloksen kannalta.

-  Jääkiekossa kaikki tekevät oikeastaan kaikkea maalivahtia lukuun ottamatta, ja yksittäisen pelaajankin suoriutuminen on paljolti kiinni siitä, miten hänen viisikkonsa toimii. Korkea keskinäinen riippuvuus vaikuttaa kommunikaatiovaatimuksiin, yhteenkuuluvuuden tunteesta saataviin hyötyihin ja siihen, että rekrytoinnissa tulisi huomioida pelitaitojen ohella korostetusti myös yhteistyötaidot, Tiitu havainnollistaa.

Tiimityön näkökulmasta usein voi olla oleellisempaa se, miten tehdään kuin mitä tehdään.

- Taktiikankin osalta "oikean" numerosarjan tai puolustusmuodon valitsemisen sijaan on tärkeämpää, että kaikki ajattelevat samalla tavalla siitä, mitä kuuluu tehdä ja luottavat itse siihen, että valittu taktiikka on joukkueelle paras mahdollinen taktiikka. Ehkä juuri tällaisten syiden takia Vegas Golden Knightsillakin oli mahdollisuus yltää NHL-finaaleihin.

Viestihiihto ja pesäpallo sen sijaan ovat tyypillisiä pienen keskinäisen riippuvuuden lajeja. Pesäpallossa suoritukset tapahtuvat yksittäin, pikemminkin peräkkäisinä sarjoina kuin yhtä aikaa. Peli etenee ennakoitavien liikkeiden ja tapahtumien ketjuna. Lisäksi verrattuna jääkiekkoon pelaajien roolit ovat hyvin erikoistuneita.

Menestyvän tiimityön kulmakivet

Tiitu haastatteli 12 eturivin joukkuevoimistelu-, jääkiekko-, koripallo-, lentopallo-, muodostelmaluistelu- ja salibandyvalmentajaa. Haastateltavien joukossa oli muun muassa Leijonien uusvanha päävalmentaja Jukka Jalonen.

Vastoin aiempia uskomuksia Suomi näyttäisi pärjäävän lajeissa, joissa tehtävä tiimityö edellyttää korkeaa keskinäistä riippuvuutta. Suomessa on Tiitun mukaan oivallettu, kuinka laadukkaalla tiimityöllä voi joukkuelajeissa saavuttaa kilpailuetua ennakolta suurempiin ja vahvempiin vastustajiin nähden.

Tiitu löysi viisi erityistä piirrettä, jotka ovat leimallisia korkean keskinäisen riippuvuuden menestysjoukkueille.

  1. Suomalaisilla perusarvoilla on ollut voimakas vaikutus sävyyn, jolla tiimityötä tehdään.
  2. Halu auttaa ja asettaa joukkue etusijalle kaikissa tilanteissa.
  3. Joukkueet ovat kyenneet luomaan poikkeuksellisen kunnioituksen ja luottamuksen ilmapiirin.
  4. Vankka yhteinen ymmärrys sekä laadukkaat ja sitouttavat päätökset, jotka on saavutettu hyödyntämällä perusteellista dialogia ja osallistavaa päätöksentekoa.
  5. Joukkueet ovat käyttäneet monia päivittäisiä rutiineja ja rituaaleja vaikuttaakseen kohottavasti tapaan, jolla jäsenet ovat olleet vuorovaikutuksessa keskenään ja kohdelleet toisiaan.

- Nämä tekijät eivät luonnollisestikaan selitä kaikkea, mutta ne antavat joukkueille merkittävän kilpailullisen edun, mahdollisuuden suorittaa odotettua paremmin, Tiitu painottaa.

Erikseen pyytämällä Tiitu nostaa yhden näkökulman ylitse muiden. 

- Se on poikkeuksellinen kunnioituksen ja luottamuksen ilmapiiri, jonka tutkimani joukkueet ovat pystyneet luomaan.

Tällainen ilmapiiri on Tiitun mukaan koko homman ytimessä.

- Se auttaa joukkueen jäseniä saamaan itsestään parhaan irti, mutta myös kohdistamaan tuon henkilökohtaisen parhaan koko joukkueen hyväksi. Tavallaan tuntuu itsestäänselvältä, että kunnioitus ja luottamus ovat tärkeitä asioita, mutta tutkimuksen myötä opin ymmärtämään sekä niiden rakentumista että sitä, mitä niistä konkreettisesti seuraa.

Tiitun omalla uralla tällainen ilmapiiri on toteutunut erityisesti maajoukkueessa. 

-  Jätkistä on eri vaiheiden myötä tullut läheisiä, ja on tuntunut mahtavalta lähteä heidän kanssaan reissuun ja sitoutua yhteiseen tarinaan. Kun maajoukkueen jäsenenä on ollut niin kotoisa fiilis, olen itsekin usein pelannut paremmin siellä kuin seurajoukkueessa, Tiitu herkistelee.

Eri lajeilla on myös omat vahvuutensa.

- Esimerkiksi kori- ja lentopallossa pienempinä lajeina on toiminut se, että suuri osa lukioikäisistä nuorten maajoukkuepelaajista asuu, harjoittelee ja käy koulua samassa paikassa. Oma tutkimuksenihan keskittyi vain maajoukkueisiin pyramidin huipulla ja siihen, miten sinne päätyvästä porukasta on sitten saatu yksilöinä ja joukkueena mahdollisimman paljon irti.

Positiivisuus olikin negatiivista

Tero Tiitu vaikuttaa mieheltä, jolta voisi ostaa silmiä räpäyttämättä käytetyn auton.

Tätä mielikuvaa tukee se, miten hän käsitteli kauden 2014-15 aikana vähentyneen peliaikansa. Tapaus on erikoinen: Tiitun liian positiivinen käytös tulkittiin negatiiviseksi.

Kolmannella Ruotsin kaudellaan Tiitu ajautui, useista eri syistä, kärkiketjujen ulkopuolelle.

- Minun ei ollut vaikea hyväksyä tilannetta. Olin edelleen kuntoutumassa polvileikkauksesta enkä ansainnutkaan enempää siinä kaikin puolin erinomaisessa joukkueessa. Päinvastoin, treenasin extraa ja tuin pelikavereitani enkä näyttänyt turhautumistani, Tiitu arvioi.

Se oli Tiitun omaksuma käsitys joukkuepelaamisesta.

- Kun olin penkillä, tein kaikkeni kannustaakseni poikia ja olin valmiina hyppäämään tarvittaessa askiin.

Jälkeenpäin selvisi, että Tiitun elekieli ja tekeminen ymmärrettiin väärin. Valmentajien ja GM:n mukaan hänen olisi pitänyt näyttää tunteensa ja vihansa.

- Koska en murjottanut ja paiskinut mailojani, valmennusjohto oletti, että en välittänyt. Se käsitys ei ainakaan parantanut mahdollisuuksiani päästä kentälle, Tiitu analysoi.

Tiitu oli olettanut, että nimenomaan nöyrä käytös olisi joukkueen etu. Vähäisestä peliajasta kumpuavan negatiivisen tunteen näyttäminen pelikavereille ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

- Elekieleni olisi eittämättä voinut olla innokkaampi, ja minun olisi pitänyt käydä syvällisempiä keskusteluja tunteistani valmentajan kanssa kauden aikana, purkaa Tiitu itsekriittisesti.

Se ei kuitenkaan ole Tiitun tarinan sanoman sydän. Hän käänsi kielteisen henkilökohtaisen kokemuksensa laajemmaksi ja vahvemmaksi ymmärrykseksi suomalaisen urheiljan ydinvahvuuksista. 

- Väitän, että suomalaiselle urheilijalle tyypilliset piirteet, nöyryys, lojaalisuus, periksiantamattomuus ja rehellisyys, tarjoavat joukkueelle paremman kilpailuedun kuin jossain muualla hallitsevat arvot.

Nämä arvot ansaitsisivat suomalaisen urheilun Avainlipun, joka on kotimaisen palvelun tai tuotteen rekisteröity yhteisömerkki. Suomalainen urheilija ei filmaa kentällä eikä kitise vaihtopenkillä.

Luottamus toisiin ihmisiin on tiimityön keskeinen elementti. Se saattaakin olla yksi keskeinen tekijä suomalaisten joukkuelajien menestyksen taustalla, sillä siinä suomalaiset ovat maailmanluokkaa. Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan Suomi oli Euroopan kakkonen, edellä oli vain toinen Pohjoismaa Tanska. Suomalaisten välinen luottamus oli korkeammalla kuin kertaakaan tutkimusohjelman vuonna 2002 alkaneessa historiassa.

Naapuri vetää munkilla?

Eri maista voidaan osoittaa osittain samoja ja osittain erilaisia menestystekijöitä. Entisen Jugoslavian alueiden valteiksi on mainittu muuan muassa temperamentti, kilpailullisuus ja peräänantamattomuus.

Espanja on voittanut viimeisen 12 vuoden aikana esimerkiksi jalka-, kori- ja käsipallon maailmanmestaruuden sekä myös lentopallon EM-kullan. Menestyksen taustalla ovat resurssit, keskittyminen tiettyihin lajeihin, urheilun merkitys kansallistunteen rakentamisessa sekä tietyt historialliset kulminaatiopisteet.

Suomalaiset pitävät ruotsalaisia urheilun hannuhanheina. Tiitu avaa väsynyttä myyttiä jäsentyneemmin.

Salibandyssä Ruotsi on lajin emämaa, jossa on Suomeen verrattuna kaksi kertaa enemmän rekisteröityjä pelaajia.

- Koska he pystyvät salibandyssä luottamaan taito- ja massaetuunsa, he eivät ehkä koe samanlaista tarvetta kääntää kaikkia mahdollisia kiviä joukkueen tekemisen optimoinnissa. Sanoisin, että salibandyssa suomalaiset panostavat enemmän esimerkiksi taktiseen valveutuneisuuteen, ilmapiiriin ja erilaisiin konkreettisiin yhdessä olemisen tapoihin.

- Yleisemmin katsottuna ruotsalaisten vahvuuksia ovat kaikkien mielipiteet huomioiva keskustelukulttuuri ja positiivinen suhtautuminen eri asioihin, kun taas tietynlainen suoruus ja kyky nostaa kissa tarvittaessa pöydälle on heille hankalampaa. Suomalainen suoruus yhdistettynä ruotsalaiseen positiivisuuteen muodostaa mielestäni aika hyvän kombon.

Uudet sinivalkoiset sukupolvet ovat kuitenkin aiempaa yhteisöllisempiä.

- Suomalaiset ovat avautuneet. Nuoret ovat puheliaampia ja sosiaalisempia. On aiempaa hyväksyttävämpää näyttää tunteensa, olla oma itsensä ja jahdata avoimesti unelmiaan. Sillä on tutkitustikin positiivisia vaikutuksia tiimien onnistumiseen, Tiitu perustelee.

Menestyksen taustalla on toinenkin kulttuurinen muutos ja murroskohta.

- Olennaista on myös lisääntynyt usko yhteiseen tekemiseen, että voimme pärjätä yksilölajien ohella myös joukkuelajeissa. Jääkiekon maailmanmestaruus vuonna 1995 oli tärkeä virstanpylväs tässä kehitysprosessissa.

Tiitun analyyseistä voi tehdä sen johtopäätöksen, että jos suomalaiset kykenevät säilyttämään vanhat perusarvonsa (nöyryys, rehellisyys, lojaalisuus, periksiantamattomuus, suoruus) ja ottamaan kiinni uusista (sosiaalisuus, yhteisöllisyys, usko yhteiseen tekemiseen), joukkuelajeillamme on potentiaalinen lähtökohta menestyä. Tässähän mennään kohta päätyyn, Uralille, asti! Toki jos pieni ja sisukas Suomi itsensä Uralilta löytää, se nöyryyspuoli on tainnut unohtua.

Epäonnistumisen käsitteleminen

Palataan vielä englantilaiseen satamakaupunkiin, Beatlesin kotimaisemiin. Beatles lauloi, etenkin uransa alkuaikoina, rakkaudesta, mutta miten mahtaa onnistua kaupungin maineikkaimmalta jalkapalloseuralta tiukassa paikassa myötätunnon osoitus.

Liverpoolin maalivahdilla, Loris Kariuksella, ei nimittäin ollut aivan paras päivänsä jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa toukokuun viimeisenä lauantaina.

Tiitu painottaa, että epäonnistuminen on harvoin kiinni vain yhdestä pelaajasta.

- Esimerkiksi harhasyötöt eivät monessa tapauksessa johdu pelkästään syötön antajasta vaan myös siitä, etteivät kentällä olevat pelaajat toimi yhdessä niin, että syöttäjällä olisi riittävän hyviä ja helppoja syöttösuuntia tarjolla. Klisee siitä, että joukkueena voitetaan ja joukkueena hävitään, on kyllä erinomainen johtoajatus.

Kariuksen tapaus on hieman kinkkisempi.

- Kariuksen virheet olivat toki enemmän pelkästään hänen, mutta siitä huolimatta joukkuekavereiden tulisi maalivahtinsa tukemisen rinnalla katsoa peiliin ja kriittisesti pohtia, olisivatko he itse pystyneet koko yhteisen matkansa aikana auttamaan häntä pelaamaan paremmin kyseisessä ottelussa. Tuollaisten tapahtumien oikeanlainen käsittely koko joukkueen voimin voisi olla Liverpoolille huikea voimavara jatkossa, Tiitu puntaroi.