Mikä Lukon pelissä mättää? – Kiekkoareenan uusi analyytikko perkaa tilanteen

Jatkuvasti laajeneva Kiekkoareena on saanut riveihinsä ammattitaitoisen analyytikon, kun pitkän linjan ammattivalmentaja Juha Juujärvi, 41, aloittaa Kiekkostudioissamme. Aivan ensimmäiseksi Juujärvi pääsee pureutumaan sarjajumboksi valahtaneen Rauman Lukon tilanteeseen.

– Jos katsoo isoa kuvaa, Lukossa on aloitettu melkoinen muutosprosessi. Se on ollut Lukon oma valinta ja itse toivottu asia, mutta silti hallitsematon, Juujärvi pohjustaa.

Kiekkostudioiden tarkoituksena ei ole räksyttää huomiohakuisuuden vuoksi tai kritisoida vain kritisoimisen vuoksi, vaan pohjavire on aina sellainen, että ongelmakohtiinkin esitetään ratkaisumalli tai useampia. Niitä löytyy Lukonkin osalta, vaikka sarjan alku on ollut ohdakkeisempi kuin kukaan osasi odottaa. 

Studio julistaa Lukon Liigan viihdyttävimmäksi joukkueeksi, mutta se ei ole pelkästään kehu. Kuuden ottelun jälkeen Lukko on tehnyt koko Liigassa eniten maaleja, mutta myös päästänyt niitä enemmän kuin mikään muu sarjan 15 joukkueesta. 

On analyysien aika. Kiekkoareenan analyytikkona aloittanut Juha Juujärvi aloitti valmentamisen 19 vuotta sitten. Tuosta ajasta 17 ja puoli vuotta on mennyt arkisissa valmennustehtävissä Kärpissä, Tapparassa, Ilveksessä, KooKoossa ja viimeksi Mestiksen LeKissä. Tuolloin palkan maksoi Tappara, jonka treenejä Juujärvi tässä seuraa. Kuva: JP Mikola


– Lähtökohta on se, että joukkue ja valmennus uusiutuivat todella paljon, mutta missään nimessä ei ole tyydyttävä tilanne, että omissa soi neljän maalin keskiarvolla. Joukkue on oravanpyörässä, se on hävinnyt tämän kauden kuudessa ensimmäisessä pelissä ensimmäiset eränsä maalierolla 4–10. Kun pyörä pyörii väärään suuntaan, se näkyy kaukalossa monin tavoin, Juujärvi sanoo. 

Pelillisellä puolella pyrkimys nopeaan jääkiekkoon on tarjonnut yleisölle vauhtia ja vaaratilanteita, mutta on tietysti makuasia, miten viihdyttävänä runsasmaalisia pelejä voi joukkueen ja valmennusjohdon kannalta pitää.

Videolla käydään läpi, mikä on Lukko-viisikoiden puolustusvalmius ja miten kitkattomasti oman pään täyttö sujuu. Selväksi pitäisi tulla myös se, millaisia ongelmia puolustajilla on ollut Kaapo Kähkösen ja Antti Karjalaisen maalinedustalla box out -pelaamisessa. Missään nimessä puolustuspään ongelmia ei voi tiivistää pakkien ja veskarien aiheuttamaksi ongelmaksi, vaan etenkin laitureiden otteista on ollut löydettävissä merkkejä epäpelaamisesta.

– Lukon pelaamisessa näkyy välillä selvää ylipuolustamista. Kaveria lähdetään auttamaan turhaan, ikään kuin väkisin. Sitten sellainen perusmaltillinen puolustaminen, joka olisi riittänyt, unohtuu ja oma mies pääsee maalipaikoille, Juujärvi antaa esimerkin.

– Kun näin käy toistuvasti, henkinen puoli korostuu. Varmasti tiedossa on, miten pitäisi puolustaa ja miten omaa hyökkäyspelaamista pitää pelata niin, että se ei tuota vastustajalle maalipaikkoja. Pelaamiseen pitää saada lisää suoritusvarmuutta ja malttia, Kiekkoareenan analyytikko peräänkuuluttaa.

Katso videolta, mistä syistä Lukko on sarjataulukon jumbona.