KHL-puolustaja Mäntylä treenaa Tapparan mukana

Urallaan 151 A-maaottelua pelannut Tuukka Mäntylä palasi tuoreimmaltai KHL-pestiltään jo heinäkuussa kotikaupunkiinsa Tampereelle. Treenipaikka löytyi tutusta Tapparan liigajoukkueesta. Kuva: JP Mikola

Puolustava mestarijoukkue Tappara hikoilee heinä-elokuun taitteessa tutun Hakametsän sijaan muutaman kilometrin päässä Sentteri-hallissa.

Kirvesrintojen sopimuspelaajien lisäksi Kaukajärven kaukalossa on nähty muutamia oranssihousuista entuudestaan tuttuja kasvoja. Yksi heistä on Tuukka Mäntylä, joka purki aiemmin heinäkuussa sopimuksensa KHL-seura Jugra Hanti-Mansiskin kanssa.

– Se ei tuntunut omalta paikalta. Kovaa hommaa oli kyllä, Mäntylä kuvailee Minskissä pidettyä leirijaksoa.

– En hae mitään helpotusta tähän hokielämään, mutta olen jo siinä vaiheessa uraa, että tässä iässä se nyt ei vaan ollut minun paikkani. Se oli kyllä kovin paikka, missä olen ollut, 36-vuotias Mäntylä sanoo.

Kunlunin lisäksi Mäntylä on pelannut KHL:ssä myös neljän muun seuran paidassa. Pesti Jugrassa jäi niin lyhyeksi, että siitä ei ehtinyt kertyä merkintää tai virallisia otteluja ansioluetteloon.

– Juuri siksi lähteminen sujui tässä vaiheessa kivuttomasti, puolustaja perustelee.  

Mäntylän lähtö merkitsi samalla sitä, että Tapparassa mestaruuden ja Liigan maalikuninkuuden voittanut Veli-Matti Savinainen jäi Jugran ainoaksi suomalaiseksi.

– Savinaisella on uransa suhteen hieman toisenlaiset tavoitteet, ja uskon, että hänelle tuo sopii, Mäntylä miettii.

"Toisenlainen" tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että Mäntylää viisi vuotta nuoremmalla Savinaisella voi onnistuessaan olla ottajia KHL:n suurseurojen joukossa. 

– KHL:ssä on huippuseuroja ja -organisaatioita kymmenkunta, ensimmäisenä Pietari, joka edustaa ihan huippua. Sitten on tosi paljon niitä seuroja, joissa tehtävä työ on lyhytjänteistä niin pelaajien, valmentajien kuin johdonkin osalta. Niissä mennään korkeintaan kausi kerrallaan.

– Aika kova liiga se on, mutta etukäteen pystyy sanomaan, ketkä siellä tulevat kaudella pärjäämään, Mäntylä kuvailee.

Tuttu tamperelaisseura antoi monivuotisella luottopuolustajalle treenimahdollisuuden. Tappara ei silti ole kokeneelle puolustajalle todennäköinen vaihtoehto alkavaksi kaudeksi.

– Ei se välttämättä ole, koska paikkoja ei ole vapaana. Melkein voisi Suomen maajoukkueen pakiston ottaa tuosta, Mäntylä sanoo ja nyökkää alkulämmöille valmistautuvien Tapparan sopimuspuolustajiien suuntaan.

Tuleva ilmansuunta ei vielä ole tiedossa, mutta pukukoppikielenä tuskin on suomi.

– Ei tässä oikein voi ruveta sanomaan suunnasta mitään ehdotonta. Ulkomaat on todennäköinen suunta, ja kyllähän tässä on kaikenlaista viritteillä. Jos tulee jotakin hyvää eteen, niin asiat voivat selkiintyä nopeasti. En jää tänne notkumaan, Mäntylä suunnittelee.

Kausi SM-liigassa jonkin muun kuin kasvattajaseuran väreissä ei tunnu tällä ykkösvaihtoehdolta.

– En nyt tiedä, voiko sanoa, että olen Tapparan miäs, mutta sen verran kuitenkin, että vaikea tästä olisi lähteä muualle Suomeen, vaikka tässä bisneksessä sekin on tietysti mahdollista, Mäntylä hymähtää.

Mäntylä oli NHL:ään suuntaavan Harri Säterin tavoin Tapparan mukana jo viime viikolla, kun mestarijoukkue aloitti omatoimijakson jälkeisen joukkueharjoittelun vapaaehtoisilla jäävuoroilla. Paikalla olivat jokseenkin kaikki kynnelle kykenevät vammoista toipuvaa Jan-Mikael Järvistä lukuunottamatta.

Tapparan tekemisen laatu on jo ehtinyt tehdä vaikutuksen konkaripuolustajaan.

– Se on kova porukka taas tänäkin vuonna. Varmasti tulee olemaan kovaa kilpailua, niin pelipaikoista kuin pelimajoista, Mäntylä ennakoi.

Mäntylä edusti viime kaudella KHL:n kiinalaista tulokasseuraa Red Star Kunlunia ja kirjoitti kokemuksistaan myös Kiekkoareenan suositulla Kiinan-kirjeenvaihtaja-palstallaan.

Lisää aiheesta