Kettunen jäi SaiPassa ilman jatkoa

Koko ikänsä SaiPaa edustanut Janne Kettunen, 23, joutuu työpaikan etsintään. SaiPaan keväällä neljän kuukauden koeaikasopimuksen tehneelle 175-senttiselle hyökkääjälle ei löytynyt ruutua Tero Lehterän valmentamassa joukkueessa.

SaiPa-kasvatti Janne Kettusen pelit eivät jatku kotikaupungin liigajoukkueessa. Kuva: Pasi Peltola

- Kettusen try out -jakso ei johtanut sopimukseen SaiPan kanssa, tiedotti lappeenrantalaisseura maanantaina.

- SaiPan sopimustarjousta ei tarvinut koeajasta huolimatta kauaa miettiä. Saanhan jatkaa kotikaupungissani, kertoi Kettunen Kiekkoareenan haastatelussa toukokuun lopulla.

Kettunen oli alkukaudesta mukana yhtä lukuun ottamatta kaikissa SaiPan liigapeleissä. Yhdeksän ottelun saldona oli yksi syöttöpiste ja keskimääräinen peliaika 8.55.

Kettunen on pelannut SaiPassa kolmen viime kauden aikana yhteensä 30 ottelua, joissa on syntynyt tehopisteet 1+4. Toissa kaudella Kettunen kävi kolmen ottelun lainapestillä Mestiksessä RoKissa ja viime kaudella 23 ottelun ajan SaPKossa (8+7) sekä kahden ottelun verran Suomi-sarjassa Ketterässä.

Kettunen pelasi SaiPan A-nuorissa kuuden kauden aikana peräti 209 ikäluokkansa sarjapeliä tehoilla 68+67=135.

Amerikkalaishyökkääjä Roy Radken koeaika SaiPassa jatkuu marraskuun alun maajoukkuetaukoon asti. Keskimäärin 15.40 ottelua kohti kiekkoillut Radke, 20, on koonnut kymmenessä pelissä 1+1 tehopistettä plusmiinussaldolla -5 (3-8).