Kertooko TPS:n 40-v. Kallion ja HIFK:n 18-v. Heiskasen huippukausi lahjakkuudesta, Liigan tasosta vai jostain muusta?

Tomi Kallio (vas.) ja Miro Heiskanen (oik.) ovat pelanneet onnistuneen alkukauden. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto.

Vielä jonkin aikaa sitten puhuttiin suomalaisen juniorikiekkoilun lamasta. Nyt ääni kellossa on toinen – tai ainakin pitäisi olla. Taskussa on kaksi tuoretta alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta, ja nuoret varsat miehittävät otsikoita.

18-vuotiaan Miro Heiskasen otteet ihastuttavat koko kiekkoilevaa Suomea. 18-vuotias Eeli Tolvanenkin kolkuttelee olympiajoukkueen ovea, 19-vuotiaiden Patrik Laineen ja Jesse Puljujärven rapakontakaisen ison portin koputtelusta puhumattakaan.

Alle 20-vuotiaana Liigan-kauden aloittanut on yltänyt 13 kertaa pistepörssin Top10:iin. Näistä viisi on 2010-luvulta (Teemu Pulkkinen, Mikael Granlund, Teuvo Teräväinen, Sebastian Aho, Aleksander Barkov), yksi 90-luvulta (Saku Koivu) ja loput 1970- ja 1980-luvuilta.

Kotimaisen juniorikiekkoilun tasosta kertoo jotain sekin, että suomalaisten NHL-ykkösvarausten määrä on ollut vuosien 2007-2009 pohjalukemien jälkeen hyvässä nousussa. Ja viime vuonna tehtiin sinivalkoisten ykkösvarausten ennätys (6). 

Eikä vain nuoret: myös ikähaitarin toisen puolen saranat paukkuvat. Siitä on pieni ikuisuus kun Tomi Kallio lähti NHL:ään ja sen jälkeen Ruotsiin; nyt hän on Liigan pistepörssin kakkonen. Yli 40-vuotiaiden kymmenestä parhaasta pistepörssisijoituksesta viisi on peräisin 2010-luvulla.

Yli nelikymppiset ovat esimerkki myös toisesta, Suomi-kiekkoa vähemmän imartelevasta, kehityskulusta, mutta palataan siihen myöhemmin.

Mistä on kysymys – ovatko nuoret ja vanhat parempia kuin koskaan? Ovat, mutta selitys ei ole aivan näin yksinkertainen. Kokonaiskuva koostuu eri suuntiin vetävistä voimista, joista osa on negatiivisia, osa positiivisia ja osa kertoo itse pelin muutoksesta.

Amatööreistä ammattilaisiksi

1970-luvulla Liiga oli vielä amatöörisarja, jonka pelaajat olivat korkeintaan puoliammattilaisia. Koko laji oli Suomessa nuori. Käytettävissä ei ollut samanlaisia pelaajakerrostumia, rahaa tai taitotietoa kehittää pelaajia kuten nykyään.

Lajin ammattimaistumisen kehitys piirtyy seuraavasta kuviosta. 1970-luvulla alle 20-24-vuotiaiden %-osuus pelaajista oli lähes 50 ja yli 35-vuotiaiden vain 1,3.

Kuvio 1. Ikäryhmien %-osuudet kaikista pelaajista vuosina 1975-2017. Tilastolähde: Liiga.fi.

Vajaan puolen vuosisadan aikana Liigan ikärakenteessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia: 20-24-vuotiaiden %-osuus kaikista pelaajista on laskenut, parhaassa peli-iässä (25–29-v.) olevien pysynyt melko vakaana sekä yli kolmekymppisten noussut tasaisesti ja erityisesti 2000-luvulla.

Myös yli 40-vuotiaiden määrä on  kasvanut selvästi 2010-luvulla. Liigassa tilastoitiin vuosina 1975-2009 yhteensä vain 17 yli nelikymppisen kautta. 2010-luvulla vastaava lukema on jo 24, vaikka kuluvalla vuosikymmenellä on vielä kosolti maileja tallattavanaan.

Silti yli 40-vuotiaat ovat määrällisesti edelleen poikkeus. Heitä voidaan yhä pitää poikkeusyksilöinä tai pieninä ihmeinä, jopa luonnonoikkuina.

Alle 20-vuotiaiden tehoharppaus

Tehopisteet tuovat ikäryhmien väliseen vertailuun lisävalaistusta (kuvio 2).

Alle 20-vuotiaiden tehopisteiden osuus aleni 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle asti. 20–24-vuotiaiden osuus pisteistä taas on pudonnut tasaisesti koko Liiga-historian. 25–29-vuotiaiden %-osuus puolestaan nousi 1990-luvulle asti mutta on laskenut sen jälkeen. Yli kolmekymppisten siivu kakusta on paisunut 70-luvulta lähtien.

Kuvio 2. Ikäryhmien %-osuudet kaikista tehopisteistä vuosina 1975-2017. Tilastolähde: Liiga.fi.

Katsotaan asiaa vielä yhdestä näkökulmasta. Edellä esitetyt lukemat kertoivat pelaajamääristä (kuvio 1) tai pelaajamäärien ja tehokkuuden yhdistelmästä (kuvio 2). Seuraava asetelma (kuvio 3) kertoo tarkemmin ikäryhmien tehokkuuden kehittymisestä.

Kuvioon 3 on ynnätty, kuinka paljon pelaajat ovat saaneet pisteitä/ottelu suhteessa ajankohdan keskimääräiseen pisteitä/ottelu-lukemaan. Laskutapa siis ottaa huomioon myös maalimäärien muutokset. Jos ikäryhmä suorittaisi tasan keskiarvon mukaisesti, se saisi arvon 1.

Suhteellisesti eniten tehoja 2010-luvulla ovat mättäneet 35–39-vuotiaat (1,26). Matalin teholuku on alle 20-vuotiailla (0,73), joka on kuitenkin noussut merkittävästi 2010-luvulla. Sen sijaan 30-39-vuotiaiden suhteellinen tehokkuus on laskenut.

Kokonaisuudessaan eri ikäryhmien tehot ovat lähentyneet toisiaan. Se on perinteisesti yksi kypsän (kehittyneen) toimialan tunnusmerkeistä. Kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö: ajan mittaan erot tuppaavat tasoittumaan. Opitaan, kehitytään, matkitaan. 

Kuvio 3. Ikäryhmien pisteet/peli suhteutettuna ajankohdan keskiarvoon vuosina 1975-2017. Tilastolähde: Liiga.fi.

Kootaan vielä yhteen hieman monimutkaisenkin ilmiön oleellisimmat tulokset.

- Liigan keski-ikä on noussut koko sen historian pieniä heilahteluja lukuun ottamatta. Erityisesti on kasvanut yli 30-vuotiaiden osuus. Sen sijaan NHL:n keski-ikä on ollut laskusuunnassa kaudesta 2005-06 lähtien. 

- Yli kolmekymppisten pistekeskiarvo on ikäryhmistä korkein. Varttuneimmista vain taitavimmat pystyvät jatkamaan uraansa. Vauhtikoneet ja lihaskimput joutuvat eläkkeelle aiemmin.

- Toisaalta yli kolmekymppisten suhteellinen pistetahti on laskenut 2010-luvulla.

- Alle 20-vuotiaiden määrä on vähentynyt, mutta Liigaan asti yltäneet ovat yhä tehokkaampia.

Jos NHL:stä on tullut nuorten vauhtikoneiden sarja, Liigan painopiste on siirtynyt taitaviin varttuneisiin miehiin ja hyvin nuoriin lahjakkuuksiin.

Miksi näin?

Ikäryhmittäiset muutokset pitävät sisällään ainakin neljä erilaista kehityskulkua:

1. Osaaminen, tekeminen ja resurssit ovat kehittyneet. Parantuneen harjoittelun, oheisharjoittelun, lihashuollon ja kokonaisvaltaisen ammattimaistumisen myötä pelaajat voivat pelata yhä vanhempina. Myös nuoret tulevat Liigaan yhä valmiimpina.

2. Vauhdin ja temmon kasvu. Vaikka yli 30-vuotiaiden määrä on lisääntynyt, heidän suhteellinen pistetahtinsa on 2010-luvulla hiipunut. Tomi Kallio on säännön vahvistava poikkeus.

3. Nuorten yksilöiden jalostaminen. Alle 20-vuotiaiden määrä on laskenut mutta tehokkuus kohonnut. Se kertoo ensinnäkin siitä, että Liiga on yhä leimallisemmin miesten sarja.

Toisaalta se kertoo siitä, että nuorten pelaajien väliset erot ovat lisääntyneet. On esitetty tulkintoja, että suomalaisen kiekkoilun suurimmat virheet viimeisten vuosikymmenien aikana ovat olleet Nuori Suomi ja Liigan sulkeminen. Nuoren Suomen "kaikki pelaa" -mentaliteetti tappoi kilpailullisuuden.

Liigan sulkeminen taas vei liian isolta massalta motivaation tavoitella pelipaikkaa ylimmältä sarjatasolta. Kun iso määrä potentiaalisia myöhäisheränneitä alkoi häipyä kiekkoilun parista, juniorimaajoukkueisiin päässeet saivat kohtuuttoman edun muihin verrattuna. Täten kärki on saanut riittävästi tukea, muut eivät.

Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, onko juniorimaajoukkueisiin päässeiden valikoiva tukeminen sittenkään ollut virhe? Massan laajuus ei toki sinällään ole koskaan pahasta, mutta yhdessä Nuoren Suomen kuoppaamisen kanssa resurssien keskittäminen näyttää tuottaneen enemmän huippuyksilöitä. Jääkiekkoliitto on onnistunut tavoitteissaan ainakin maajoukkueen tarpeisiin.

4. Liigan suhteellinen taso. 1990-luvun Liiga-joukkueet eivät pärjäisi 2010-luvun Liiga-joukkueille, mutta muihin sarjoihin verrattuna taso on heikentynyt jo pitkään. Pohjimmiltaan kyse on rahasta, markkina-alueen koosta.

Nuoret ja vanhat pääsevät paremmin esiin, kun taitavimmat parhaassa peli-iässä olevat menevät muihin sarjoihin. Yli nelikymppisten taso on kohonnut, mutta tuskin he olisivat taistelleet pistepörssin voitosta 1990-luvun suhteellisesti kovatasoisemmassa Liigassa. 1990-luvun paras nelikymppisen pistepörssisija oli Pertti Lehtosen 118.

Yksiselitteistä mittaria Liigan tasolle ei ole, mutta MM-kisoissa pelanneiden määrä kertoo paljon. Vuosittaisissa luvuissa on heittoja (ks. kuvio 4), mutta trendi on vahvasti laskusuuntainen. 1990-luvulla Liigasta pääsi MM-kisoihin keskimäärin 15,4 pelaajaa, 2000-luvulla enää 8 ja 2010-luvulla 7,5.

Kuvio 4. Liigassa pelanneiden %-osuus MM-kisapelaajista vuosina 1989-2017. Tilastolähde: Eliteprospects.com.

Vielä 1990-luvulla iso osa kotimaisista huipuista pelasi Liigassa. KHL:ää ei ollut vielä olemassa ja NHL:n suuntaankaan ei ollut nykyisenkaltaista kysyntää.

Myös ulkomaalaisten pelaajien tehokkuus kertoo paljon sarjan houkuttelevuudesta ja vetovoimakyvystä.

Kiekkoareena selvitti viime vuoden joulukuussa ulkomaalaisten pisteiden kehitystä vuosina 1975-2016. Sen mukaan ulkomaalaisten taso tehopisteillä mitattuna oli kaudella 2015-16 alhaisempi kuin koskaan sitten vuoden 1996 Bosmanin jälkeisen ajan. Ulkomaalaiset tehot ottelua kohti olivat 0,36 pistettä, suomalaisten 0,31 – ero oli siis mitättömän pieni (ja tällä kaudella se on samaa luokkaa). 

Ja se vastaus otsikon kysymykseen: Kallion ja Heiskasen tehot kertovat sekä poikkeuksellisesta lahjakkuudesta ja osaamisesta, Liigan tason heikentymisestä että kehittyneestä harjoittelukulttuurista.