Keränen sai lisää vastuuta ja vapaa-aikaa

Juho Keränen on nauttinut olostaan Hämeenlinnassa. Vastuu on kasvanut – ja tulosta on tullut. Kuva: Jukka Rautio

Peräti yhdeksän liigakautta Kärpissä pelannut Juho Keränen teki viime talven aikana selkeän päätöksen.

Kokenut laitahyökkääjä halusi kokeilla siipiensä kantavuutta myös Oulun ulkopuolelle. Keränen, 31, otti määränpääkseen Hämeenlinnan.

– Mietin tätä ratkaisua jo monena vuonna, mutta se ei konkretisoitunut aiemmin. Nyt tuli juuri sopiva hetki, kun "Laten" (päävalmentaja Lauri Marjamäen) vetämä projekti oli päättymässä. Päätin lähteä, vaikka Kärpät haluaisi minun jatkavan, Keränen kertasi.

Keräsellä oli rikkova rooli Marjamäen johtamassa joukkueessa.

– Siinä ei ole mitään ongelmaa, jos hyväksyt oman osasi. Minä sitouduin siihen täysin kolmeksi vuodeksi. Tiesin tarkkaan, mitä minulta odotetaan.

Kun yksi aikakausi päättyi, Keränen päätti kokeilla jotakin muuta.

– Totta kai jokainen pelaaja haluaa paljon peliaikaa ja ison roolin hyökkäyspäässä. HPK on antanut runsaasti vastuuta. Olen tyytyväinen, kun olen pystynyt vastaamaan huutoon. Uskon kehittyneeni pelaajana.

Nykytahdilla Keränen rikkoo oman piste-ennätyksensä SM-liigassa. Tähän mennessä suurin saldo (11+11=22) syntyi kaudella 2011–12.

Marraskuu nosti Keräsen SM-liigan tulikuumien pelaajien joukkoon. Hän veti tämän jakson sarjan parhaalla tehosaldolla 10–0. Pääosin ketjukavereina olivat Niko Kapanen ja Teemu Turunen.

– Ketjun peli on ollut tasapainoista. Olemme puolustaneet hyvin ja luoneet mukavasti maalipaikkoja.

Keränen on huomannut, että arki on nyt hyvin erilaista kuin Oulussa.

– Vaikka Kärpät teki liikkumisen mahdollisimman helpoksi, silti jatkuvasti oltiin reissun päällä ja yövyttiin hotelleissa. Se on henkisesti raskasta. Varsinkin, kun on perhettä.

Nyt Keränen ehtii olla paljon enemmän nelivuotiaan tyttärensä ja alle vuoden ikäisen poikansa kanssa.

– Vapaa-aikaa jää paljon enemmän. Kun melkein kaikki matkat tehdään pelipäivinä, saa olla kaikki välipäivät kotona perheen kanssa. Ei tätä osannut edes ajatella Oulussa. Arjessa on tosi iso ero.