Kenen vastuulla on, että punaiset ristit ilmestyvät Liigan sivuille?

Toisinaan loukkaantuminen on niin selvä ja paha, ettei tulkinnanvaraa jää. HPK:n Joonas Lehtivuori jäi lokakuussa Pelicansin Antti Tyrväyksen yliajon uhriksi, ja jälki oli surullista katsottavaa. Hieroja Juha Sulin vas. ja lääkäri Marko Kivimäki taluttavat soturin paikattavaksi Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Pitäisikö jääkiekkoliigan seurojen tiedottaa pelaajistostaan SM-liigan verkkosivujen kautta sitä, ketkä pelaajat ovat illan ottelusta poissa loukkaantumisen takia?

- Pitää, ja se on seuran vastuulla, sanoo Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä.

- Aikaisemmin asian hoiti (tilastomies) Erkki Loikkanen käsin Liigan päässä, mutta nyt tehtävä kuuluu seuroille kuten joukkueen kokoonpanonkin ilmoittaminen pelipäivänä, Järvelä jatkaa.

Seuroilla ei ole oikeutta kertoa pelaajien loukkaantumisista tarkempia tietoja. Merkitsemällä pelaajan kokoonpanolistassa loukkaantuneeksi seuralla on mahdollisuus selventää, että pelaaja on poissa ottelusta muista kuin pelillisistä syistä.

- Se on iso informaatio monille lajin seuraajille. Olen saanut asiasta palautetta useilta tahoilta. Olemme puuttumassa parhaillaan puutteisiin tiedoissa, Järvelä sanoo.

Maanantai-iltanakin liigasivuston mukaan KalPa, Ässät, KooKoo, Jukurit ja Sport olivat Kiekkoareenan sunnuntaisen kolumnin kertoman mukaisesti täysin terveitä joukkueita.

"En ole laittanut merkintöjä, koska koen itseni enemmän valmentajaksi kuin tohtoriksi."

KalPan verkkosivuilta löytyi keskiviikolta uutisointi joukkueen loukkaantumistilanteesta nimerkin JH tekemänä.

- Se on minun käsialaani. Teemme raportin loukkaantumisista tarpeen mukaan eli esimerkiksi, kun listalle tulee pari pelaajaa lisää tai joku pidempiaikainen poissaolija. Mutta jos Liigalle pitäisi ilmoittaa loukkaantuneista kokoonpanon yhteydessä, tehtävä kuuluu Anssi Laineelle, kertoo KalPan viestinnästä vastaava Jarkko Huttunen.

- Soitelkaa toimistolle. Ei ole mun hommani. Olen valmentaja. Kiitos, hei!, sanoo Anssi Laine ja lopettaa puhelun.

Perinteisemmistä liigaseuroista Ässissä kokoonpanot Liigalle ilmoittaa Mikael Kotkaniemi.

- Jos sinne pitäisi merkitä myös jotain loukkaantuneita, se on minun vastuullani. Liiga ei kuitenkaan ole ohjeistanut minua mitenkään. Toivottavasti ymmärretään, että teemme näitä ylimääräisiä hommia valmennustyön ohella, Kotkaniemi sanoo.

Ässät ja Sport tiedottavat loukkaantuneista kerran viikossa verkkosivuillaan.

- Olen tiennyt, että siellä kokoonpanolistalla on se täppä, jonka voisi laittaa loukkaantuneen kohdalle. En ole kuitenkaan saanut tietoa, että se pitää sinne laittaa, vastaa Sportin joukkueenjohtaja Aki Näykki.

Myös KooKoo on tiedottanut loukkaantumisista verkkosivuillaan.

- Olen tietoinen, että ne voisi laittaa myös Liigan sivuille. En ole laittanut merkintöjä, koska koen itseni enemmän valmentajaksi kuin tohtoriksi, vastaa kokoonpanotiedoista Liigan suuntaan KooKoossa vastaava joukkueenjohtaja Kari Lehtonen.

Liigan tuorein tulokas Jukurit taitaa olla alkukauden tervein joukkue ihan oikeasti. Mikkeliläisillä lienee vaivaisuuspoissaoloja keskimäärin vain hieman yli yksi pelaaja ottelua kohti.

- Tiedotamme, kuten Liigaan kuuluu tiedottaa, kiteyttää Jukurien käskyttäjä Risto Dufva.

- Olin ensimmäinen valmentaja, jo vuosikymmen sitten, joka ryhtyi JYPissä ottamaan paskaa päällensä siitä, ettei suostu kertomaan pelaajien loukkaantumista tarkemmin. Se kuuluu yksityisyyden suojan piiriin. Ei kuulu työnantajan oikeuksiin postissakaan kertoa, onko jollain postikantajalla satiaisia vai ei, Dufva lataa.

Kokoonpanotiedot Jukureissa päivittää joukkueenjohtaja Mikko Hakkarainen.

- En ole kieltämättä laittanut pienistä vaivoista merkintää Liigan sivuille, mutta eipä Liigasta ole tullut mitään ohjeistustakaan asiasta. Viime kaudella Mestiksessä saimme (kilpailupäällikkö) Pirkka Antilalta hyvin yksityiskohtaiset ohjeet, joiden mukaan näistäkin asioista kerrottiin, Hakkarainen sanoo.