Kaverukset kisaavat puolustajien pistepörssin voitosta - "Eiköhän se Rauman miehelle mene"

Jesse Virtanen nappasi 1+2 tehoillaan HIFK:ta vastaan puolustajien pistepörssin kärkisijan. Kuva: Juha Sinisalo

Jesse Virtanen ja Miika Koivisto ystävystyivät hyvin viime kaudella, kun molemmat edustivat Lukkoa. Niin hyvin, että he voisivat hyvinkin kuvitella käyvänsä kahvilla peliä edeltävänä päivänä. Puolustajat vaihtavat kuulumisia, vaikka ovatkin juuri nyt kovia kilpakumppaneita.

Tällä kertaa he eivät kuitenkaan tavanneet, vaikka Jukurit jo keskiviikkona Raumalle saapuikin.

– Meillä on ollut puhelinhiljaisuus, Koivisto ilmoittaa.

Miksi?

– En mä itse asiassa tiedä, hän vastaa ja purskahtaa nauramaan.

Miehet ovat hyviä ystäviä, mutta nyt myös kovia kilpakumppaneita. He ratkaisevat kahdestaan, kumpi on kuluvalla kaudella Liigan puolustajien pistekunkku.

Virtasen 1+2-tehot tiistain HIFK-ottelussa antoivat raumalaisen kiekkokoulun kasvatille etulyöntiaseman. Hän on nakuttanut kasaan saldon 8+30=38, kun Koiviston luvut ovat 4+33=37. Virtasella ja Lukolla pelejä on jäljellä kolme, Koivistolla ja Jukureilla kaksi.

– Olisihan se hieno juttu, jos sen voittaisin. Ei sellainen varmasti joka kausi ole edes mahdollista, Virtanen myöntää.

– Mutta enemmän se olisi sellainen hieno lisä. Ei se olisi elämän ja kuoleman kysymys.

Virtanen tosin taisteli saman tilaston kärkisijasta jo viime kaudella. Samaan aikaan Koiviston kiekolliset lahjat jäivät hieman piiloon. KalPasta Lukkoon vaihtanut pakki sai kasaan vain saldon 1+8. Hän ei päässyt esille, koska olkapäävamma verotti ison siivun kaudesta. Koivisto pystyi pelaamaan vain 24 ottelua.

– Hän on saanut nyt pelata paljon, ja aiempinakin vuosina hän on jonkun verran tätä sarjaa pelannut. Ei se mikään yllätys ole, että hän on pisteiden valossa pelannut noin hyvin, Virtanen luonnehtii.

Koivisto on koko sarjan peliaikakuningas, sillä hän on viihtynyt kaukalossa keskimäärin 27.09 minuuttia ottelua kohti.

Virtanenkaan ei voi valittaa pienestä vastuusta, sillä hän on saman tilaston kolmonen lukemalla 24.37. Kaverusten väliin mahtuu Lukostakin tuttu Mikko Kousa.

"Olisihan se hieno juttu, jos sen voittaisin. Ei sellainen varmasti joka kausi ole edes mahdollista."

Myöskään Koivisto ei lähde hehkuttamaan pistekisan voiton merkitystä.

– Olisihan se ihan hieno juttu, mutta eiköhän se Rauman miehelle mene. Onnittelut vaan Jesselle, Koivisto heittää.

– En ole antautunut, mutta eiköhän Jesse vie maaleillaan sen. Oma maalintekotaito on sellainen, että pitäisi olla pisteitä enemmän.

Virtasen mielestä torstainen Lukko-Jukurit ottelu on mielenkiintoinen paikka tehdä pesäeroa pörssitaistelussa.

– Mä yritän tehdä pinnan enemmän kuin Miika. Sehän tässä hauskaa on, että nyt näkee, jos jompikumpi tekee pinnan. Siinä on meillä pikku vääntö.

Lukko-Jukurit tänään Kivikylän Areenalla kello 18.30