Kausiennakko: Tapparalla kunnossa sekä kypärän väri että sen sisältö

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Mestaruudesta muistuttavaa kultaista kiillettä löytyy Hakametsän syövereistä yhä päivittäin. Tapparan vaativa päävalmentaja Jussi Tapola on kuitenkin pitänyt henkisellä tasolla huolen, ettei kulta kiiltele pelaajien mielessä, kun joukkue on tositoimissa. Kuva: JP Mikola


Sininen kypärä tuottaa Tapparalle hyvää onnea.

Viime kevään pudotuspeleissä kolme peräkkäistä hopeaa kirkastuivat kullaksi, kun kirvesrinnat siirtyivät runkosarjan jälkeen valkoisista päänsuojuksista sinisiin. Väri oli sama myös keväällä 1988, kun oransseissa housuissa nosteltiin edellisen kerran Kanada-maljaa Hakametsässä. Ei ihme, että sininen on valkoisissa vedettyjen CHL-pelien jälkeen liigapelien kypärien väri on tälläkin kaudella.

Puheet tuurista, pomppukiekoista tai sattuman merkityksestä olisivat tylppä selitys, elleivät huippukiekon marginaalit olisi niin pienet. Onnesta puhuminen voisi olla kivikovassa ammattilaisurheilussa sanahelinää, ellei tietäisi taustoja. Keväällä 2013 Porissa kiekko hukkui yleisömereen. Seuraavina keväinä Juhamatti Aaltosen ja Sebastian Ahon mestaruusmaalit olivat osaksi onnen ja vielä enemmän virtuositeetin ja ratkaisuhalukkuuden ansiota.

Sen sijaan Tapparan neljä peräkkäistä finaalipaikkaa eivät ole vähäisemmässäkään määrin sattumaa. Huipulla marginaalit ovat pienet, ja jotta etu olisi omalla puolella, yksityiskohdistakin on syytä kantaa huolta. Puhki kulunut klisee tai ei, onni on ansaittava.

Ja niin Tapparassa on totuttu tekemään, mikä käy selville joukkueen treenaamista seuratessa ja päävalmentaja Jussi Tapolan levollista esiintymistä kuunnellessa.

Tyhmempikin tajuaa, että kypärän väri ei ratkaise mitään, ainoastaan se, mitä kypärän alle on pakattu. Tapparassa sinne on pakattu jäällä ja fysiikkatreeneissä "melko paljon".  Siis valtavasti.

Viime kaudella Tappara teki runkosarjassa enemmän maaleja kuin Olli Palolan, Pekka Jormakan, Antti Erkinjuntin, Jarkko Malisen, Josh Greenin ja muiden kivikovien nimien aikana. Ammottavia ovat lähtijöiden jättämät aukot nytkin.

Ydinkysymys on tietysti, miten pörssikärki Kristian Kuusela ja playoffien maalikuningas Patrik Laine korvataan.
Lukosta tullut Teemu Nurmi ja Norjan puolustava maajoukkuehyökkääjä Martin Røymark eivät todellakaan täytä tähtien paikkaa sellaisenaan, mutta ratkaisuvoima on tarkoitus löytää kollektiivisesti.
Siihen tarvitaan sekä uusia nousijoita että lisävastuusta nauttivia. Jere Karjalainen laukoi jo viime kaudella 18 maalia, maaliennätyksensä tekivät kärkihyökkääjistä myös Jani Lajunen (16), Arttu Ilomäki (15) ja Henrik Haapala (12).

Jokainen voi tietysti pohtia, kuinka realistista on odottaa jokaiselta heistä elämän tehokkainta kautta toista vuotta peräkkäin. Vaikka se ei olisi realistista, se on mahdollista.

Läpimurto: Valtteri Kemiläinen murtautui valtakunnalliseen tietoisuuteen jo viime kaudella JYPissä takomalla 25 (8+17) tehopistettä. Paunoja kertyi yhtä paljon ja maaleja tuplasti enemmän kuin Tapparasta lähteneelle Teemu Aallolle, joka oli kirvespakkien viime talven pisterohmu. Nyt odotuksissa on ottaa siniviivan valtius yhdessä Otso Rantakarin kanssa.

Kivijalka: Pekka Saravo on Tapparan takalinjoilla yhtä jykevä kivenpala kuin rotvallin reuna Hämeenkadulla. Saravolla alkaa kahdeksas peräkkäinen kausi kirvesrinnoissa. Yhteensä peruspuolustajalla on samassa seurassa kausia kasassa täysi tusina. Kun yhteen lasketaan 646 runkosarjapeliä ja 125 playoff-kamppailua, koossa on seuraikoni, jollaisesta voisi tehdä jo laulun. On taidettu tehdäkin…

Uhkakuva: Valmistavat ottelut ovat osoittaneet, että isoja uhkakuvia ei oikeastaan ole. Jos nyt jotain pitää sanoa, niin myllerretyssä pakistossa uusia palasia on eniten . Puolustuksesta lähti viisi kovan tason tekijää: Tuukka Mäntylä, Teemu Aalto, Nick Plastino, Markus Kankaanperä ja Atte Mäkinen. Runsas vaihtuvuus on pannut roolit uusjakoon etenkin ylivoimapelissä.

Lisää aiheesta