Katukiekkoa Potkurin katolla

Street Hockeyn SM-kiertue starttasi viime viikonloppuna Helsingistä. Raumalla katukiekkoa pelataan ensi viikonloppuna. Nyt uudessa paikassa, kauppakeskus Potkurin katolla.

- Kolme vuotta pelattiin Poroholmassa. Nyt haluttiin tuoda tapahtuma vaihtelun vuoksi keskustaan. Potkurin katolle saadaan isompi kaukalo ja itse asiassa kaksikin, kertoo Jaakko Juhola.

Lauantaina pelataan alkulohkot, sunnuntaina sijoituspelit ja tähdistöottelut.

- Puulaakipelaajien lisäksi joukkueissa on kuuleman mukaan tälläkin kertaa ammattikiekkoilijoita, kertoo Jokela.