Kasvattajaseurassaan kultaa jahtaava Nurmi: Pitää vain mennä hetki kerrallaan

Tästä rävähtää. Teemu Nurmi laukoi ylivoimalla Tapparalle 1–0. Tässä Nurmen laukauksen eteen heittäytyy Joonas Lyytinen. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Jos et voi voittaa vihollista, liity heihin.

Neljänä edelliskeväänä kirvesrinnoille nöyrtymään joutunut Teemu Nurmi noudatti ikiaikaista sodankäynnin ohjetta ja vaihtoi sinikeltaiset värit kasvattajaseuransa sinioransseihin. Ja kävi niin kuin odotettavissa oli, Tappara eteni tänäkin keväänä liigafinaaleihin. Viidettä kertaa peräkkäin.

Vaikka Lukolla oli Nurmen Rauman-vuosien viimeisen olympiadin – eli Risto Dufvan nelivuotisen valmennuspestin aikana – aina kilpailukykyinen joukkue, kaikkina neljänä edelliskeväänä noutaja oli joka ikinen vuosi saman niminen: Tappara.

Kolmesti raumalaiset nöyrtyivät semifinaaleissa, viime keväänä tie nousi pystyyn jo puolivälierissä. Siksi Nurmi osaa sekä a) arvostaa nykytilannetta ja b) myös varoa sitä, ettei ajatus karkaa nykyhetkestä yhtään pidemmälle kuin voiton kannalta on suotavaa.

– Hienoja pelejä nämä ovat.

Suomeksi sanottuna playoff-kaava käy selväksi: vaihto, erä, ottelu ja välipäivä kerrallaan.

– Pitää vain mennä hetki kerrallaan.

Onko torstain peli urasi isoin ottelu?

– Varmasti. Jokainen näistä on, aina vuorollaan, Nurmi vastasi monimerkityksellisesti ja väläytti hymyn perään.

Kun mediaringissä joku yritti kääntää keskustelua " nautitaan päivä kerrallaan" -jargonista, Nurmi väisti päättäväisesti. On siis turha tarrautua laitahyökkääjän uran tehokkaimpaan runkosarjakauteen (19+23=42) tai siihen, että tämän kevään playoffien neljä maalia sivuavat uran ennätystä.

– En mä nyt niistä... Hyvin olemme menestyneet joukkueena, ja mennään nytkin joukkue edellä.

– Tämä on hienoa aikaa. Pitää nauttia.

Varovaisuuden eli asioiden edelle menemisen välttämisen ymmärtää. Kevättalvella 32 vuotta täyttänyt Nurmi pelaa nyt 14:ttä SM-liigakauttaan – ja vasta ensimmäistä kertaa finaaleissa.

Hyökkääjä pelasi ensimmäisen pääsarjakautensa 2003–04, eli kevään 2003 mestaruuden jälkeen.

Tiistaina Nurmi iski ottelulle suuntaa antaneen avausmaalin. Kokenut laitahyökkääjä laukoi 1–0-osuman ylivoimalla, kun Janne Keränen kärsi koukkaamiskakkosta. 

– Kyllä se tarvittaessa lähtee. Aina kun paikan saa, pitää ampua.

Ja kun saa paikan pelata mestaruudesta, siihen mahdollisuuteen kannattaa tarttua. Kulta on kirvesrinnoille katkolla torstaina Kuopiossa.

Lisää aiheesta