Kärpät palaa kivikovien tšekkien aikaan

Oulun Kärpät pönkittää alavireisesti kauden aloittanutta joukkuettaan kovalla nimellä. Kärpät on solminut loppukauden kattavan sopimuksen tšekkiläisen Jiří Tlustýn kanssa.

Uusi hankinta on erittäin meritoitunut. Kiekkoareenan pikaisen laskutoimituksen perusteella Tlustý on tienannut viimeisen neljän vuoden aikana yhteensä 5,95 miljoonaa dollaria. Jos NHL:n työsulkukaudet jätetään laskuista, SM-liigaan ei ole koko 2000-luvulla pestattu kuin yhden käden sormin laskettava määrä ulkomaalaispelaajia, joiden CV kestäisi vertailun Tlustýn ansioluetteloon.

Kaudesta 2006–2007 Pohjois-Amerikan kiekkoliigoissa pelannut 28-vuotias Tlustý on edustanut urallaan muun muassa Toronto Maple Leafsia, Carolina Hurricanesia, Winnipeg Jetsiä sekä New Jersey Devilsiä. Kaudella 2012–2013 Tlustý iski Carolinan paidassa pelaamissaan 48 ottelussa tehot 23+15 ollen Hurricanesin kolmanneksi paras pistemies.

– Hän on osoittanut kykynsä lajin huipputasolla ja tuo kaivattua voimaa hyökkäyspeliimme. Jiří liittyy joukkueen vahvuuteen maaottelutauon aikana, urheilutoimenjohtaja Harri Aho kommentoi tuoretta pelaajahankintaa Kärppien verkkosivuilla.

Tlustýn tuoreimmat näytöt eivät luonnollisesti ole yhtä kovat kuin koko uran saavutukset. Viime kausi New Jerseyssä tuotti tilastoihin 30 runkosarjaottelua ja niissä vain 2+2 tehopistettä.

Kärpät tekee myös muutoksia puolustuspäähänsä. Alkukauden Mestiksen Hokissa lainasopimuksella pelannut Taneli Siikaluoma palaa Kajaanista Kärppiin.

Sen sijaan try out -sopimuksella Oulussa alkukauden pelannut norjalaispuolustaja Nicolai Bryhnisveen ei jatka enää Kärppien riveissä. Bryhnisveen pelasi Liigaa yhteensä yhdeksän runkosarjaottelua ilman tehopistemerkintöjä.