Kari Heikkilä ei jatka Ilveksen urheilutoimenjohtajana

Veri vetää valmentajaksi. Vielä viime kaudella Kari Heikkilä ja Timo Saarikoski punoivat juonia Lukon vaihtoaitiossa. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Ilves-Hockey Oy:n urheilutoimenjohtajana toiminut Kari Heikkilä, 58, ei jatka tehtävässään. Ilves tiedotti seuran ja Heikkilän polkujen erkanemisesta kiirastorstaina.

Heikkilän määräaikainen sopimus päättyy maaliskuun lopussa. Jatkossa urheilupuolen asioista vastaa Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo.

– Oli kunnia olla mukana rakentamassa Ilveksen urheilupuolen tulevaisuutta. Samalla näin läheltä sen positiivisen muutoksen, joka seurassa käynnistyi omistajanvaihdoksen jälkeen reilu vuosi sitten, Kari Heikkilä kommentoi Ilveksen tiedotteessa.

Heikkilän mukaan pestin päättymiseen ei liity dramatiikkaa.

– Ilves on matkalla oikeaan suuntaan. Syksyllä sovimme, että pestini kestää kuluneen kauden loppuun. Valmentaminen jääkiekon parissa kiinnostaa minua edelleen, kokenut kiekkovalmentaja sanoo.

Heikkilä on meritoitunein suomalaisvalmentaja idän isossa ihmeliigassa KHL:ssä. Kaksi viimeistä valmennuspestiä ovat kuitenkin löytyneet kotoisesta Liigasta.

Viime kaudella Heikkilä luotsasi marraskuun puolivälistä asti Rauman Lukkoa. Hän tuli potkut saaneen Juha Vuoren tilalle raumalaisseuran päävalmentajaksi. Kaudella 2015–16 Heikkilä korvasi tammikuussa nin ikään potkut saaneen Tuomas Tuokkolan Ilveksessä ja toimi päävalmentajana kevään 2016 ajan.

Kaiken kaikkiaan Heikkilällä on päävalmentajakokemusta eri liigoista on yli 20 vuoden ajalta.

Kaudella 2003–2004 hänet palkittiin SM-liigassa vuoden valmentajana Kärppien voitettua Suomen mestaruuden. KHL:ssä Kari Heikkilä on valmentanut Lokomotiv Jaroslavlia, Metallurg Magnitogorskia, Dinamo Minskiä, Neftekhimik Nizhnekamskia ja Riian Dinamoa. Kaudella 2011-2012 hän valmensi myös Valko-Venäjän maajoukkuetta.

Ilveksen toimitusjohtaja Jalo ei lupaa uutta miestä Heikkilän tilalle.

– Toistaiseksi emme ole täyttämässä urheilutoimenjohtajan paikkaa. Katsomme rauhassa, miten asian kanssa etenemme. Ensi kauden joukkueen rakentaminen jatkuu kuitenkin suunnitellusti, jatkaa Risto Jalo.

Ennen viime lokakuussa pestattua Heikkilää Ilveksen urheilutoimenjohtajana toimi Juha Pajuoja. Hän työskenteli tehtävässä syksystä 2013 kevääseen 2016 asti.