Karalahti, Pitkänen ja Räsänen sivuun Jukureista – Mikkeliläiset saivat kutsun Pitsiturnaukseen

Päinvastoin kuin taaksensa liigataulukossa jääneet Sport ja KooKoo nousujohteiset päätöskierrokset pelannut Jukurit luottaa pitkälti samaan pelaajistoon, jolla mikkeliläisseura ylsi sijalle 13.

Jukurien toimitusjohtaja Tuomas Muotka jemmaa takataskussaan neljää ensi kauden pelaajasopimusta. Kuva: Pasi Peltola

Jukurit sai maanantaina täyteen sopimus päivää kohti -julkistamistaktiikkansa, josta paljastui peräti 20 pelaajan jatkavan Jukureissa myös ensi kaudella.

– Meillä on lisäksi tehtynä neljä sopimusta, kahden puolustajan ja kahden hyökkääjän kanssa. Tiedotamme niistä, kunhan heidän seurojensa kausi on ohi, kertoo Jukurien toimitusjohtaja Tuomas Muotka.

Kiekkoareenan tietojen mukaan toinen puolustajista on Tapparasta siirtyvä muuramelaissyntyinen Aleksi Salonen, 25, ja toinen hyökkääjistä Mestiksen pistepörssin juuri voittanut Ketterä-kasvatti Joona Jääskeläinen, 21.

Useita vuosia SaiPan junioreissa pelannut laitahyökkääjä Jääskeläinen sai liigadebyyttinsä vuosi sitten SaiPassa pelattuaan 28 runkosarjaottelua ja tehtyään yhden maalin.

Muotkan ilmaus kauden loppumisesta ei siis päde täysin Jääskeläiseen. Ketterän pelit Mestiksen pudotuspeleissä loppuivat viikonloppuna puolivälierätappioon Jokipojille.

Jukurit jatkaa uuden vastuuvalmentajan etsimistä. Muotkan mukaan hakemuksia on jo tipahtunut sähköpostiin ja soittojakin on tullut.

Onko Juhani Tamminen jo ilmoittautunut?

– Juhani ei ole ollut yhteydessä, hymähtää Jukurien urheilutoimen päällikkönä lisää valtaa saava Mikko Hakkarainen.

Hakkaraisesta tulee Jukurien organisaatiossa uuden vastuuvalmentajan esimies, joten tittelikin vielä komistuu. Päälliköllähän ei tarvitse olla alaisia, ja jos on, tittelinä on tapana olla johtaja. Jukurien kaksi ensimmäistä liigakautta Iisalmen Peli-Karhujen kasvatti Hakkarainen, 41, matkusti koko kauden joukkueen matkassa joukkueenjohtajana. Tulevana talvena vieraspelit taitavat jäädä pääsääntöisesti väliin.

Jukurit palaa jäälle SM-liigan ja pelaajayhdistyksen sopimuksen lomaehtojen mukaisesti maanantaina 9. huhtikuuta.

– Haemme vielä kärkiketjujen hyökkääjää, mutta asialla ei ole kiire. Tilanteemme on hyvä, koska kaikki loukkaantuneet pelaajamme toipuvat siihen mennessä, kun palaamme harjoituksiin. Jos joku olisi menossa leikkaukseen ja olisi muutaman kuukauden sivussa, se näkyisi vääjäämättä syksyllä, Hakkarainen painottaa.

– Treenikaudesta vastaavat Juuso Hahl, Mika Tarvainen ja Teemu Suokas. Päävalmentajan haku etenee, kun urheiluorganisaatiomme rakenne on valmis, Hakkarainen kertoo.

Jukurit tehnee tästä kaudesta lähes puolen miljoonan euron tappion, mutta seuran pelaajabudjettia on tarkoitus kasvattaa vajaasta 1,3 miljoonasta 1,5 miljoonaan euroon.

Jukurien osalta jo päättyneen kauden joukkueesta ilman jatkosopimusta jäivät puolustajista Keni Karalahti, 25, ja Carolina Hurricanesin NHL:ään varaama Ville Räsänen, 19, jonka sopimuksen optiokautta seura ei käyttänyt. Joukkueesta lähtivät jo kesken kauden Hannu Pikkarainen ja Henri Auvinen.

Syksyllä Jukureita edustaneista hyökkääjistä Zach Budish (TPS), Teemu Tallberg (HIFK) ja Henrik Koivisto (KooKoo) laitettiin lihoiksi liigatasolle jo ennen kauden päättymistä. Kuten tapana on, yksikään heistä ei ole palaamassa Mikkeliin. Ilmari Pitkänen ja Janne Kumpulainen jäivät ilman jatkosopimusta.

Jukurit aloittaa harjoituspelikauden Rauman perinteisessä Pitsiturnauksessa, johon osallistuminen oli taidettu sopia Risto Dufvan oltua vielä joukkueen peräsimessä.

Jukurien sopimuspelaajat ensi kaudeksi ja sopimuksen päättymiskevät (+=lisäksi optiovuosi):

Maalivahdit: Sami Rajaniemi 2020, Juhana Aho 2019+.

Puolustajat: Teemu Suhonen 2019, Antti Jaatinen 2020, Samuli Piipponen 2020, Valtteri Hietanen 2019, Ville Hyvärinen 2019, Mikko Kokkonen 2019, Aleksi Salonen (Tapparasta, julkistamatta, ?).

Keskushyökkääjät: Turo Asplund 2019, Markku Flinck 2019, Julius Vähätalo 2019, Teemu Henritius 2019+, Valtteri Hotakainen 2020.

Laitahyökkääjät: Miika Roine 2020, Mika Partanen 2020, Janne Ritamäki 2020, Jesper Piitulainen 2020, Joonas Kalliola 2020, Ville Leskinen 2019, Nestori Lähde 2019, Joona Jääskeläinen (Ketterästä, julkistamatta, ?).