Kapteeni Kukkonen lennolla mukana

Kun Kärppien bussi starttasi jäähallin parkkipaikalta perjantaina aamulla kohti Oulun lentokenttää, mukana joukossa oli myös joukkueen kapteeni ja ikitaistelija Lasse Kukkonen.

– Ellei mitään yllättävää tule vastaan, Lasse on kokoonpanossa mukana, kun joukkue kohtaa lauantaina Lahdessa Pelicansin, Kärppien lääkäri Jukka Tikanto kertoo.

Kukkonen sai Oulussa torstaina Raksilassa TPS-pakin ampuman kiekon suoraan kasvoihinsa. Tikanto ei ota kantaa, onko kasvoissa murtuma vai ei.

– Se on varma kevään merkki, kun Lasse pelaa häkki päässä, Tikanto muotoilee.

Kukkosen saama raju tälli tapahtui 52. minuutilla. Kapteeni kieriskeli aikansa jäällä tuskissaan, kunnes poistui omin jaloin pukukoppiin perässään Tikanto. Muutamaa minuuttia myöhemmin Kukkonen luuti taas Kärppien takalinjoilla ns. juniorihäkki päässään.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kärpät olisi lentänyt Helsinkiin vasta iltapäivällä, mutta ilmailualan unionin (IAU) lakon vuoksi tuo lento peruttiin, ja joukkue joutui aikaistamaan lähtönsä jo aamupäivälle.

"Kärppien alapuolella HIFK ajaa oululaisia rajusti takaa. On myös mahdollista, että Kärpät putoaa vielä yhdeksänneksi, menettää kotietunsa – ja kohtaa sääleissä HIFK:n."

Kärpillä on vielä ”3-prosenttiset” mahdollisuudet nousta kahdeksannelta sijalta kuuden joukkoon suoralle pudotuspelipaikalle. Se vaatisi Kärpiltä kolmen pisteen voittoa Lahdessa, ja vastaavasti Pèlicans ei saa voittaa Jukureita päätöskierroksella kuin kahdella pisteellä.

Kaiken lisäksi Ässien pitäisi jäädä molemmissa jäljellä olevissa otteluissaan – HIFK ja TPS vieraissa – nollille.

Kärppien alapuolella HIFK ajaa oululaisia rajusti takaa. On myös mahdollista, että Kärpät putoaa vielä yhdeksänneksi, menettää kotietunsa – ja kohtaa sääleissä HIFK:n.

Kärpillä ja Jukureilla runkosarjassa otteluita on jäljellä vielä yksi, kaikilla muilla kaksi.