KalPa kiinnitti superlupauksen ja kahdeksan muuta nuorta pelaajaa

Leevi Aaltonen on yksi Suomi-kiekon suurimpia tulevaisuudenlupauksia. Kuva: Leijonat.fi
Leevi Aaltonen on yksi Suomi-kiekon suurimpia tulevaisuudenlupauksia. Kuva: Leijonat.fi

Päättyneellä kaudella hopeaa ottanut Kuopion KalPa on solminut yhdeksän uutta pelaajasopimusta nuorten pelaajien kanssa tulevalle kaudelle.

Mielenkiintoisin nimi on 16-vuotias Leevi Aaltonen, jota pidetään yhtenä 2001-syntyneiden ikäluokan kärkinimistä Suomessa. Aaltosen sopimuksen pituus on kolme vuotta.

Jukureista kaksi vuotta sitten Kuopioon siirtynyt Aaltonen voitti kaksi vuotta sitten C-juniorien pistepörssin kaikkien aikojen neljänneksi suurimmalla pistemäärällä.

Myös 18-vuotiaan Aleksi Klemetin sopimus on kolmivuotinen. Kolme vuotta KalPan junioreissa pelannut Kuhmon Kivan kasvatti oli viime kaudella B-nuorten SM-sarjan tehokkain pelaaja pistekeskiarvolla mitaten.

Kaksivuotiset sopimukset kuopiolaiset solmivat 19-vuotiaan hyökkääjä Henri Knuutisen sekä 16-vuotiaan maalivahti Arttu Ruotsalaisen kanssa.

Yksivuotisen sopimuksen KalPaan saivat hyökkääjät Tatu Kokkola, 19, Tuomas Ahtonen, 18, Juuso Könönen, 18, ja Mikko Juusola, 19, sekä puolustaja Joona Riekkinen, 18.

Jaakko Rissasen ja Jesse Mankisen siirtyessä tulevaksi kaudeksi KHL:ään, on kuopiolaisilla nyt yhteensä 24 pelaajasopimusta kaudelle 2017-18.