”Kaikkien aikojen syntymäpäiväbileet”

Yksi Jukka Valtasen (vas.) juhlahetki oli, kun hän yhdessä urheilujohtaja Tom Nybondasin kanssa pääsi nostamaan mestaruuspokaalia Espoossa vuonna 2011.. Kuva Europhoto/Jukka Rautio.

– Tavoitteemme on järjestää Liigan kaikkien aikojen syntymäpäiväbileet, sanoi HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen kommentoidessaan tulevaa ulkoilmaottelua Kärppiä vastaan.

Peli käydään viides joulukuuta, ja silloin todella on syntymäpäivät. Tärkein on Suomen satavuotisjuhlat seuraavana päivänä, mutta muutakin juhlitaan. HIFK:lle on juuri tullut 120 vuotta täyteen, tapahtuman toisen ottelun pelaava Jokerit juhlii 50-vuotistaipalettaan ja Kaisaniemessä pelien aloittamisesta on kulunut 90 vuotta.

HIFK:lla onkin mielessä tapahtuma, eikä suinkaan ottelusta mahdollisesti saatava voitto. Suomi 100 vuotta -ohjelman tunnus on ”yhdessä”.

– On hienoa, että saimme Kärpät vastustajaksi. Se edustaa pohjoista, joten etelä kohtaa pohjoisen. Se on suuri seura, jolla on paljon kannatusta myös etelässä. Kärpät on aina ollut myös meidän paras yleisöjoukkueemme, Valtanen jatkoi.

Vaikka Kärpät onkin sopiva yleisövastustaja, niin voitto ei ole Valtasen mielessä.

– Olemme tapahtuman velkaa yleisöllemme ja tukijoillemme. Haluamme mahdollisimman hyvän fiiliksen, hän jatkoi.

Tapahtuman nimi on Helsinki Ice Challenge, eikä sitä olisi voinut järjestää vain toinen Helsingin suurseuroista. Jokerit kohtaa perjantaina toinen päivä KHL-ottelussaan päättyneen kauden mestarin SKA Pietarin.

Jokerit pelaa ensin, eli saa etulyönnin, mutta Valtanen on hyvin tyytyväinen päivään.

– Se sopii hyvin juhlahetkeen ja kun seuraavana päivänä on pyhä, niin se on meille erittäin hyvä aika.

Sää joulukuun alussa on tietysti pieni riski.

– Aloitamme 18.30, joten aurinko on laskenut jo hyvissä ajoin. Tuskin silloin on kovaa pakkasta tai liian lämmin, hän jatkoi.

Katsomot tulevat vain kummallekin sivuille, eli päätykatsomoita ei ole. Kapasiteetti on silti peräti 20 000.

– Jos saamme 17 000 katsojaa, niin pääsemme omillemme. Saa nähdä, kuinka paljon katsojia tulee. IFK-perhe on iso.

HIFK on aiemmin pelannut Talviklassikoita Olympiastadionilla Jokereita vastaan ja silloin sen punaisissa oli katsojia enemmän kuin Jokerien väreissä. Lippujen hinnat Kaisaniemen tapahtumaan ovat haarukassa 29–69 euroa, eli jonkun verran kalliimmat kuin normaalisti. Kausikorttilaiset pääsevät tietenkin peliin omilla korteillaan.

Valtanen sanoi Liigan olleen erittäin tyytyväinen tapahtumaan, jonka juuret ovat tietenkin noissa Talviklassikoissa. Hän kertoi yhteistyön olleen helppoa niin Jokerien kuin Helsingin kaupungin kanssa. Pelit julkistettiinkin komeaan tyyliin Kaupungintalon Empire-salissa. Paikalla oli myös tuleva pormestari Jan Vapaavuori.

Viime kaudella HIFK pelasi ulkoilmaottelun Tampereella Ilvestä vastaan.