Kääntyikö Sportin kelkka joulutauolla?

Sportissa odotetaan paljon Joonas Vihkolta (oik.), joka siirtyi syyskaudella Ilveksen nutusta Sportin paitaan. Mies iski kauden ensimmäisen maalinsa ja pisteensä juuri ennen joulutaukoa. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Sport on ollut viimeisten viikkojen aikana liigan heikoimpia joukkueita, ja joukkue onkin tippunut sarjataulukossa jo yhdeksännelle sijalle.

– Kyllä se on tarkoitus, että kelkka kääntyy tauon jälkeen. Viime aikoina on ollut raskasta, mutta uskon, että me tulemme uudella innolla peleihin joulun jälkeen, Sport-konkari Joonas Vihko sanoi.

Tänään saadaan ensimmäinen näyte siitä, onko vaasalaisten henkinen puoli paremmassa kunnossa kuin ennen taukoa. Sport kohtaa tänään Lukon Raumalla.

Sen lisäksi, että joukkue on kärsinyt pahoista loukkaantumisista, ovat kotkapaidat olleet kaukalossa todella aneemisia. Henkinen puoli on ollut niin sanotusti lukossa.

– Ei ole uskallettu pelata. Viime ottelussa heräsimme kolmanteen erään pelaamaan, mutta ensimmäisessä kahdessa erässä me emme uskaltaneet antaa painetta, minkä vuoksi pelistä ei tullut mitään. Sen on muututtava jatkossa, Vihko linjasi.

Vaikeina aikoina joukkueen kokeneelta osastolta odotetaan vastuunkantoa. Nyt kun kärkisentterit Joonas Komulainen ja Ville Viitaluoma ovat loukkaantuneiden listalla, nousevat katseet muun muassa laitahyökkääjä Vihkoon, joka iski kauden avausmaalinsa viime tiistaina. Ensimmäiset 17 ottelua menivät tehoin 0+0.

– Totta kai tuntui hyvältä saada se kauden ensimmäinen maali tehtyä. Ei se ihmeellinen ollut, mutta se tuli tärkeään paikkaan, Vihko kertoi totutun rauhallisesti.

Vihko jatkaa tänään Lukko-ottelussa Tommi Tikan rinnalla. Kaksikon vierelle tulee Tuomas Vänttinen. Sportin kokoonpanossa nähdään myös tuore hankinta Aleksi Ainali, joka pelaa kolmoskentän keskellä. Sportin pakkitilanne helpottuu myös, kun Aleksi Laakso tekee paluun kokoonpanoon loukkaantumisensa jälkeen, ja Robin Salo nähdään niin ikään kotkapaidassa Raumalla, kun nuorukainen tippui viimemetreillä nuorten MM-joukkueesta.

Sport ei harrastanut alkukaudella ketjurulettia juuri yhtään, mutta viime viikkoina joukkueen kentälliset ovat muuttuneet koko ajan.

– Tomek (Valtonen) katsoo, ketkä ovat kuumia pelaajia, ja hän antaa heille eniten jääaikaa. Se on ihan sama, kenen vierellä pelaa, kun kaikki ovat hyviä äijiä, Vihko päätti kliseisesti.

Sportin kokoonpano Lukko-ottelussa:

Olavi Vauhkonen-Lassi Kokkala-Joel Kiviranta

Tuomas Vänttinen-Tommi Tikka-Joonas Vihko

Tomi Körkkö-Aleksi Ainali-Matti Lamberg

Otto Karvinen-Filip Riska-Erik Riska

Markus Nordlund-Otto Honkaheimo

Markus Kankaanperä-Ari Gröndahl

Aleksi Laakso-Robin Salo

13. hyökkääjä Verneri Vähäkangas

Maalissa: Mika Järvinen, varalla: Rasmus Rinne