Jyrki Aho kirjaimellisesti asuu jäähallilla

Jyrki Aho haluaa Ässien vihaavan häviämistä. Kuva: Juhani Liuhala

Jääkiekkovalmentajista sanotaan usein, että he melkeinpä asuvat jäähallilla. Porin Ässien tuore käskyttäjä Jyrki Aho on ottanut tämän tiedon turhankin kirjaimellisesti, sillä hänellä ei ole vieläkään asuntoa Porissa. Aho nukkuu yönsä Isomäki Areenan valmentajanhuoneen lattialla. Hänellä ei ole yksinkertaisesti ollut kiirettä asunnon hankkimiseen, koska suurin osa Porissa vietetystä ajasta kuluisi joka tapauksessa jäähallilla ja muiden työkiireiden parissa.

- Rakennan yöksi makuupaikan oman pöytäni ja valmentaja Petteri Niittysen työpöydän väliin. Siinä on ollut ihan hyvä nukkua. Ensi viikolla olisi tarkoitus saada asuntoasiat lopullisesti kuntoon, niin pääsen yöksi ihan omaan sänkyyn, Aho virnistää.

"Rakennan yöksi makuupaikan oman pöytäni ja valmentaja Petteri Niittysen työpöydän väliin"

Ässissä vedettiin maanantaina syksyn ensimmäiset johdetut jääharjoitukset. Aho tarkkaili tapahtumia vielä pääasiassa rauhallisesti, mutta pariin otteeseen hän joutui neuvomaan pelaajia hiukan äänekkäämminkin. Tempo ei saanut jäällä liiallisesti pudota, tai Aho puuttui tilanteeseen nopeasti.

- Iso oppimisprosessi meillä on edessä. Ensimmäisissä harjoituksissa kaukalossa oli intoa niin valtava määrä, että se haittasi ehkä jo oppimistakin. Kunhan suurin into parin päivän sisällä laantuu, pääsemme opettelemaan kunnolla pelirakenteellisia asioita. Keväällä harjoitellun kymmenen viikon aikana pelaajat oppivat jo tietynlaisen toimintatyylin, mitä heiltä tullaan vaatimaan jatkossakin, Aho näkee.

"Jokaisessa ottelussa pitää tavoitella voittoa, ja häviämistä meidän tulisi vihata"

Harjoituskaudella Aho haluaa Ässien kehittyvän tietysti kaikilla osa-alueilla, mutta tulosta hän vaatii omiltaan aina.

- Jokaisessa ottelussa pitää tavoitella voittoa, ja häviämistä meidän tulisi vihata. Haluan pelaajien ajattelevan tuloksen kautta harjoituspeleissäkin. Meidän pitää oppia voittamaan mahdollisimman nopeasti.

Ässien ensimmäiset pelit ovat edessä jo perjantaina, kun perinteinen Pitsiturnaus käynnistää virallisesti kiekkokauden. Aho itse ei ole koskaan aikaisemmin ollut mukana tapahtumassa.

- Minulle on sanottu monelta suunnalta, että se on kokemisen arvoinen kokonaisuus. Ainakin Ässien ja Lukon peli tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen taistelu, mistä tunnetta ei tule kaukalosta puuttumaan, Aho hymyilee.